13.10.2015

YKSI KAUNEIMMISTA RANNOISTA


Taas näitä. Mutta koska eihän näistä voi tarpeekseen saada. Tämä oli taas yksi niistä reissuista, että "Ajellaan nyt kattomaan, jos löydettäis joku kiva paikka." Three Cliff''s Bay Gowerin niemimaalla Etelä-Walesissa oltiin toki nähty vähän eri vinkkelistä parikin kertaa, mutta nyt tällä huikaisevan kauniilla päärannalla retkeilimme ensimmäistä kertaa reilu viikko sitten. Varauduttiin viluun, mutta saatiinkin vielä kaunis kesäpäivä, jolloin tarkeni kahlata avojaloin raikkaiden vuorovesivaihtelun muodostamien virtaavien pikkujokien yli. Pysähdyttiin syömään eväitä tuulettoman rantatöyrään suojaan, etsittiin meren aarteita hiekasta, löydetiin simpukoiden lisäksi rapuja ja meduusoja, rakennettiin taas yksi hiekkalinna ja vain ihmeteltiin luonnon kauneutta. Lapset peuhasivat sydämensä kyllyydestä pehmeässä hiekkatörmässä ja minä kipaisin juoksulenkin rannan viereisillä kukkuloilla. Siksi näistäkin kuvista osa on kännykälaatua, mutta onneksi paikan komeus niistä silti välittyy. Tervetuloa siis taas kerran sohvamatkalle meidän kauniille rannoille!















Auringon laskiessa ruskan sävyt erottuivat maisemassa kauniisti. Ja muutaman tunnin kuluttua tästä viimeisestä kuvasta tuo hiekkainen lahti olikin jo nousuveden peitossa. Three Cliff's Bayn auringonlasku jäi toiseen kertaan, koska oli kiire ehtiä ennen sulkemisaikaa patikkapalkinnoille eli parkkipellon jätskeille.
 
Tälläinen on Etelä-Wales kauneimmillaan. Ensi viikonloppuna otetaan sitten selvää,
miltä näyttää syksyinen Pohjois-Wales ja Snowdonia.



/// Three Cliff's Bay, Gower Peninsula, South Wales. Must be one of the most beautiful beaches I've ever been to.

9 kommenttia:

  1. Kauniit on maisemat! Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
  2. Vähän kateellinen oon noista maisemista ;) Fiiliksen aistii tänne saakka. Lasten syysloman aikana on tarkotus mennä Nuuksioon juurikin maisemien ja fiiliksen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpä ajatus Nuuksiostakin tuntuu aivan ihanalta! Itse tullaan reilun viikon päästä syyslomalle sinne ja kyllä Kolille ja luontoon on päästävä Suomen kauneutta ihmettelemään.

      Poista
  3. Ihan huikeat maisemat! Ja niin erilaiset kuin täällä koti-Suomessa! Tulee hirvittävä matkukuume :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ja ajattele, ollaan Briteissä. En olisi jaksanut uskoa :D

      Poista
  4. AWWW! Huikeat maisemat ja lasten riemu! Iloisia patikoijia liikenteessä, voi tuonne olisi mahtava päästä! Mitenhän pitkä loma se pitäiskään varata teille tuloon et ehtis kaikkea näkemään!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!