9.9.2015

KOLMEVUOTIAANA KOULUUN


Jos Suomessa olisi tälläistä minulle ehdotettu, olisin saattanut hörpätä kahvit väärään kurkkuun. Mutta maassa maan tavalla: Jännityksellä odotamme, kun tuo meidän kolmevuotias tilleroinenkin laittaa huomenna liivimekon ja lakerikengät päälleen ja aloittaa koulun.

 


 

Ehkä vähän kauhistuneena olen aiemmin suhtautunut joidenkin maiden aikaiseen koulun aloitukseen, mutta nyt olin sitten valmis laittamaan oman lapseni kouluun jopa vapaaehtoisesti kolmevuotiaana. Britanniassa koulun saa aloittaa sinä syksynä, jona alkavana lukuvuonna lapsi täyttää neljä vuotta. Meidän Amanda täyttää neljä vasta ensi vuoden huhtikuussa, mutta koska nyt syksyllä alkanut lukuvuosi loppuu vasta ensi kesänä, on hänellä lupa aloittaa nursery-vuosi jo nyt. Käsittääkseni nurseryssä on vielä kovin päiväkotimaista ja päivällä on pituutta vain kaksi ja puoli tuntia. Koulupukukin on vielä vapaaehtoinen mutta sitä suositellaan käytettävän. Kuulemani mukaan nurseryssä on jo jonkin verran eskarimaisia tehtäviä, mutta toisaalta, niinhän niitä on suomalaisessakin päiväkodissa jo ennen eskarivuotta. Käytännöt kuulemma vaihtelevat myös paljon koulujen kesken. Koulujen nursery-ryhmien lisäksi lapsen voisi laittaa esim. vanhempien työpäivän ajaksi koulun ulkopuoliseen nurseryyn, jossa lapsella on mahdollista olla kokopäiväisessä hoidossa. Nämä nurseryt vastaavat enemmän Suomen päiväkotia. Tosin olen kuullut ja lukenut hyvin kirjavaa tarinaa laidasta laitaan siitä, mitä näissä ryhmissä puuhastellaan saati syödään. Joissakin kuulemma vedellään sipsejä ja karkkeja ja katsellaan useampikin lastenleffa perätysten, toisissa sitten puuhastellaan virikkeellisesti pitkin päivää ja nautitaan viimeisen päälle luomuruokaa. 




Pakollinen koulu täällä alkaa sinä lukuvuonna, kun lapsi täyttää viisi ja sitten päivät ovatkin jo yli kuusi tuntia pitkiä. Tämä muutos tapahtuu meillä Amandan kanssa sitten ensi syksynä, jolloin itsellänikin on parempi mahdollisuus miettiä töitä. Nyt haen Amandan lounaalle kotiin puolilta päivin ja iltapäivän puuhastelemme sitten kahdestaan ennen Lindan hakemista kolmen jälkeen. Melkoista rallia kodin ja koulun välillä, mutta Amandan kielen oppimisen ja kavereiden saannin vuoksi tämä oli aivan selvä valinta. Ja onneksi mulla on nyt niin metka ajopeli, että kelpaa körryytellä :).

 



Mutta silti, tuo luonnonlapsi kouluun!? Tuntuu ihan hullulta, eihän sillä vielä tukkakaan ole kunnolla kasvanut. Vaikka mitä metkuja täällä kotona kaiken aikaa keksiikään, niin hän on kuitenkin huolella valmistautunut toivottamaan aamulla: Good Morning, Mrs. Lee!  Mun pieni tötterö!


Kuvat ovat puolentoista viikon takaiselta päiväretkeltä Southerndowniin, jonka maagisen auringonlaskun olen kuvannut täällä. Yksi ja sama paikka ja niin monta erilaista maisemaa. Puolen tunnin ajelun päässä, yksi meidän lemppareista.
 

12 kommenttia:

  1. Tsemppiä uusiin tuuliin. :) Suloiset kuvat!! <3

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppiä pienelle koululaiselle ja äidille! Luulenpa, että tämäkin kokemus tulee olemaan valtava rikkaus myöhemmin. :) Edelleen huokailen, että teillä on huikeita maisemia siellä! - Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kyllä voi jälkeenpäin varmasti vain ilolla muistella. Ja toivottavasti kieli juurtuu tyttöihin täällä loppuelämäksi. Maisemat on tosiaan <3, ei niihin meinaa tottua ollenkaan.

      Poista
  3. Tsemppiä ihana vilpertti A! Mielettömät maisemat, todella upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilperin puolesta! A on ollut melko innoissaan ja ylpeä koulun aloituksestaan <3.

      Poista
  4. Voi pikku murunen! Kuulostaahan se aika hurjalta, että 3-vuotiaana mennään kouluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös. Jotkut lapset on vielä vaipoissa kolmevuotiaana. Onneksi on lyhyt päivä vielä, ei olisi sydäntä ollut laittaa pitkäksi päiväksi kyllä vielä.

      Poista
  5. Moikka voi miten suloisia kuvia, voi pientä koululaista... Terkut toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näistä vois jonkun vaikka seinälle teettää. Niin ihanat minustakin!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!