19.3.2015

OI MAGNOLIA!


Heissan tännekin puolen maailmaa! Onpahan ollut niin mahtavat säät, että ei ole tehnyt mieli paljon koneella kökkiä. Päivät ovat toistaneet samaa rataa: töitä, mahdollisimman paljon ulkoilmaa ja liikuntaa. Iltaisin sitten vastapainoksi tajunnan menetys jo alkuillasta sohvan nurkkaan ja siitä puolilta öin hetken kellonaikaa ihmeteltyä sänkyyn kömpiminen. Mies tuumasikin tuossa, että oon ollut suorastaan loistavaa seuraa :). Kevättalven liikunta saa minut aina liekkeihin. Tällä viikolla olen ulkoiluttanut oppilaitakin jo pariin otteeseen viiden kilsan verran pitkin läheisen vaaran hankiaisia. Siihen päälle sitten tehnyt itse juoksulenkkejä pitkin samoja hankia ja huonoon kuntoon menneitä hiihtolatuja. Joka kevät myös lumen paljastama metsäinen maa lenkkarin alla saa tämän tytön aivan sekaisin. Vielä ei keväinen metsä tuoksu, mutta ei siihenkään enää kauan mene.

Kotona kevät näkyy kukkivina oksina siellä täällä. Erityisen ihastunut olen magnolian oksasta, joita harvoin täällä päin olen tavannut. Tätä kaunotarta ei kyllä suotta kutsuta kukkivien puiden kuningattareksi. Kuvaushetkellä vasta yksi kukka oli auennut kukkaan, mutta ei mennyt kauan kuin toinenkin nuppu alkoi aueta.








Kaunis on yksikin oksa maljakossa, mutta odotan kyllä jo kovasti pääseväni ihastelemaan näitä kokonaisia magnoliapuita tuleviin kotimaisemiin, Bute parkiin Cardiffiin. Mielettömiä! Pari viikkoa sitten puut olivat jo runsailla nupuilla, mutta eivät vielä kukassaan. Tuo puisto "prinsessalinnoineen" tulee varmasti olemaan ensimmäisten retkikohteittemme joukossa.

Mites kevät näkyy siellä? Kertyykö lenkkikilometrit vai tekeekö mieli uinua vielä talviunta? No, takatalvihan se näyttää ainakin tänne meille vielä saapuvan, mutta sopii sekin. Päästäänpähän vielä nauttimaan myös laskettelurinteistä ennen lopullista kevättä.

Ai niin ja vielä muistutus meneillään olevasta arvonnasta: Walldesign.fi:n printtiarvontaan on aikaa osallistua vielä huomiseen eli perjantai-iltaan saakka!  Tästä pääset arvontaan!

2 kommenttia:

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!