14.12.2014

MIELESSÄ JOULUINEN KATTAUS


Vielä viikon viime metreillä ajattelin malttaa bloginkin pariin. Täällä on touhuttu joulumielellä, kääritty lahjoja pakettiin, siivottu luurankoja kaapeista, levitetty tolun tuoksua torppaan ja käyty mäntymetsällä. Korkattu pari joululahjaakin jo ennen aikojaan. Kylätelty, käyty taas pulkkamäessä ja lenkillä lumen valaisemassa pimeässä metsässä. Nautittu reilusti valkoisesta maisemasta. Lumi. Ihan ykkösjuttu joulun tunnelmassa. Loput tunnlmasta näyttää tulevan pitkälti havuilla ja kynttilöillä. Mutta niin kuin lupasin yrittää, en ole stressannut.  (Paitsi siitä kuin mies luulee, että stressaan :)!) 

Joulu saattaa hyvinkin olla viimeisemme tässä talossa, joten jouluaattona kokoonnumme sen kunniaksi meille koko lähisuvun voimin. Pöydän ääreen täytyisi sovittaa kymmenen aikuista ja kuusi lasta.  Joulupöydän menun lisäksi mielessä onkin pyörinyt myös jouluinen kattaus. Mies kävi tovi sitten työreissussa Viipurissa ja toi sieltä valkoista pellavaa liinatarpeiksi (11 metriä riittänee..) sekä 16 pellavaista lautasliinaa. Arvatkaapas paljon maksoivat? Kangas 40 euroa ja lautasliinat 2euroa/kappale.  Ihan kannattava kauppa :). Pellavien lisäksi valkoiset lautaset ja äidin jemmoista kristalliset viinilasit. Nekin rajan takaa tuotuja. Jos mies olisi yhtään tohvelin alla, niin joutuisi ehkä vielä hakemaan kristallisia juomalaseja hobstartyyliin bensanhakureissulla. Mutta jäänevät haaveeksi :). Lämpöä ja tunnelmaa pöytään kynttilöistä, vihreää havuista. Löysin Eurokankaasta joustavaa paljettinauhaa, siitä sitten vähän blingiä lautasliinojen ympärille.





Ja Uashmaman pussukan arvontakin päättyi. Mukaan ehti yhteensä 131 arpaa ja voittajaksi selviytyi arpa nro 12, joka kuuluu Tanjalle Ihan kaikki kotona-blogiin. Onnea Tanja!! Laitathan minulle sähköpostia, niin saan pussukan pian postiin.

Mutta nyt unille. Edessä on vielä kuusi aamuherätystä ennen ihanan pitkää joululomaa. Todistukset on  kirjoitettu, joten taidetaan keskittyä oppilaidenkin kanssa jouluiseen puuhasteluun ja pulkkamäkeilyyn viimeisen kouluviikon kunniaksi.

11 kommenttia:

  1. Yksinkertaista ja niin kaunista. <3

    Iloista alkanutta viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on jälleen! Mukavaa jouluista puuhastelua ja pulkkamäkiä! Terveiset toiselta laidalta ja taas iski flunssa.

      Poista
  2. Tosi kaunis ja tyylikäs kattaus!
    Rentoa viimeistä työviikkoa!

    VastaaPoista
  3. On kyllä ihanan yksinkertainen ja kaunis kattaus <3

    VastaaPoista
  4. Hieno blogi sinulla. Tuin vierailulle ja jäseneksi klikkauduin. Minulla on myös blingit mielessä, kun joulukattauksia suunnittelin. Tervetuloa vastavisiitille Kristallikimaraan.http://kristallikimara.blogspot.fi/2014/12/diamonds-are-forever.html

    VastaaPoista
  5. Huomasin voittaneeni tuon ihanna palkinnon - Kiitos! Laitoin sinulle sähköpostia ... ;o)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa kivalta teidän joulusuunnitelmat, kun vaan osaat olla stressaamatta. Meillä oli viime jouluna 17 henkeä joista 9 lasta. Ikimuistoinen ja touhukas joulu, ehkä liikaa kuitenkin häärin. Illalla lasten nukkuessa kokosimme toisen siskoni kanssa palapeliä kahteen saakka yöllä..ihan kuin lapsena ( : hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
  7. Siis miksi, miksi en keksinyt tuota pellavan tuomista rajan takaa?! Mies tekee vuosittain marraskuussa työreissun Viroon ja sieltäkin näitä olisi varmaan edullisesti saanut? Voihan...

    Kivalta muuten näyttää kattaussuunnitelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuli mieleen tuo pellava vasta kun mies jo oli siellä, vähän viime tingassa.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!