24.11.2014

JOULUNODOTUSTA LASTENHUONEESSA


Kyllähän joulunodotukseen saa aivan erilaista jännitystä, kun katselee lähestyvää juhlaa lapsen silmin. Jouluvalohullutus on tarttunut meillä jo perheen pienimpäänkin. Kaksivuotias jaksaa huokailla jouluvalojen kauneutta vakuuttavasti joka kerta leikkihuoneeseen mennessään. Tänä iltana täytyi jopa kaikki muut valot sammuttaa. Ja siinä sitten ihmeteltiin useampikin tovi. Pienestä on tullut jo varsinainen sanataiteilija. "Uskomatonta!" ja "Kuinka kaunista!" ovat ihan perusjuttuja, niitä kuultiin myös pimeässä jouluvalotähtien tuikkeessa. 

String pocketiin on löytänyt tiensä myös muutama muu jouluinen juttu leikkihuoneen joulutunnelmaa lisäämään. Että jos meillä muualla on pliisua ja väritöntä, niin tervetuloa vain meidän tyttösille, heidän tukikohdastaan kyllä väriä löytyy :)




Tälläiset pikaiset moikat tänne taas pitkästä aikaa. Kuvaaminen tuntuu olevan melko mahdotonta tällä hetkellä omalla kuvauskaliiperillani. Aina on pimeä ehtinyt kotiin ennen minua. Mutta hoksasin viime viikolla viimein Instagramin olevan paljon armollisempi areena tälläisille suttukuville. Olen siis vihdoin viisannut periaatteelleni piutpaut ja minut löytää sieltä nyt statuksella @pastellimaja . Sieltä saat myös vihiä uusimmasta projektistani ;). Vinkkaapa kommentteihin, millä nimellä löydän sieltä sinut, niin löydän kaikki kivat kaverit paljon nopeammin!

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!! Tässähän voi alkaa pian taas lähtölaskun lomaan..




7 kommenttia:

  1. Lähdenkin tästä etsimään sinut Instagramista :) Pastellivärit on mun uusin ihastus ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut aina enemmän pastelliväreihin kallellaan kuin perusväreihin. Ja nyt erityisesti miellyttää kaikki puuteriset sävyt. Kiva kun löysit mut instasta. Melko koukuttava kanava tuntuu olevan :)!

      Poista
  2. Kyllä teidän tyttösten kelpaa. Aivan ihanan näköistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Sälpettä sälppeen perään, mutta niin kai tyttösillä kuuluukin :).

      Poista
  3. Täytyyhän sitä jo pienenä oppia kaikki ihastelusanat, joita me aikoiset viljellään blogeissa ja jokapäiväisessä elämässä... ;) Kaunista tunnelmaa tyttöjen valtakunnassa!

    VastaaPoista
  4. Ihana tyttöjen huone -kerrassaan herkullinen :)
    Pikku neiti on mainio!
    Mukavaa viikkoa Hanna.

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!