1.8.2014

HEDELMÄHUNNINGOLLA


Helteellä ei lämmin ruoka ole oikein maistunut mulle eikä tyttösille. Hedelmiä on syöty aivan surutta aamusta iltaan. Tänään kyllästyin ainaiseen pilkkomiseen ja pilkoin vuorokauden hedelmät kerralla. Tyttöset syö nimittäin sitä mukaa, kun ehdin kuoria ja pilkkoa. Jääkaappikylmät hedelmät ovat aivan parhaita helteen helpottajia. Perään vähän suolatikkuja ja balanssi säilyy ;)!




Illalla tosin ajattelin tehdä pitkästä aikaa juustofondueta, joten päivän rasva-annoskin on hoidossa. Sveitsissä nimittäin vietetään kansallispäivää, Erste Augustia, ja entisenä Sveitsin asukkina haluan fiilistellä hengessä mukana. Melkein voidaan kuvitella juhlivamme Alpeilla, kun tällä viikolla saimme tämän taulun (klik!) meille väliaikaissijoitukseen ja siispä ollen Matterhorn majailee tällä hetkellä meidän ruokapöydän päädyssä.
 
Pari juttua kotoa olisi mielessä, mutta katsotaan ehdinkö blogin pariin ennen sunnuntai-iltaa. Meillä on nimittäin huomenna kotikadulla Pihakirppispäivä ja illalla vielä tiedossa illanviettoa kirppistelijäporukalla. Mukavaa, kun kerrankin saatiin aikaan! Nyt siis takaisin laittamaan tavaroita myyntivalmiiksi. Raikasta helleviikonloppua teille kaikille!!

13 kommenttia:

  1. Minne päin voisi tulla ostoksille? Meillä on sama homma, ruoka ei oikein maita, saati sen tekeminen. Nuo hedelmät näyttävät herrrrkullisilta! Muutama (kymmenen) kiloa on vesimelonia mennyt kesän aikana. Aurinkoista viikonloppua ja hyviä myyntejä.

    Mökö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyykin nauttia noista tuoreista, kun ne ovat parhaimmillaan ja halvimmillaan. Kiitos, toivotaan, että ihmiset löytävät paikalle ja kirppiskasa vajuisi edes vähäsen. Mutta kivointa silti yhdessä tekeminen!Viitsitkö laittaa mulle sähköpostia, niin laitan sulle lisätietoa sinne. pastellimaja@gmail.com

      Poista
  2. Oi miten ihania kuvia!!! Hedelmät on meilläkin suurinta herkkua ja helteillä niitä kyllä kuluukin :)

    VastaaPoista
  3. Sama juttu täällä, ei ruoka maistu kyllä kuumalla, niin ruokavalio täällä on pääasiallisesti koostunut hedelmistä ja marjoista.. Ihanaa myös se, että niitä saa näin kesällä ostaa oikein olan takaa eikä tarvitse turvautua pakastimen tarjontaan tms. :)
    Ihana värileikki näissä kuvissa muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nyt täytyy nauttia näistä herkuista, kun ovat parhaimmillaan!

      Poista
  4. Täällä eletään samaan malliin. Kun ei ruoka helteellä maistu itsellekään, niin kai sitä on ihan turha tuputtaa lapsillekaan. Pääasia, että syövät jotakin! :)

    VastaaPoista
  5. Samalla tavalla eletään meilläkin näillä helteillä. Jos ei ruoka itsellekään maistu, niin kai sitä on ihan turha lapsillekaan tuputtaa.. Kunhan syövät jotakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Kyllä ne sitten syövät oikeaakin ruokaa lopulta. Ei näytä maailma kaatuvan, vaikka muutaman päivän ruokavalio vähän heittääkin kuperkeikkaa.

      Poista
  6. Kiva blogi täällä. :). Ihanalta näyttää kuvat. Totta, helteellä ei ruoka maistu, ainakaan päivällä. Jokin kevyt salaatti, keitto, hedelmät tms on jotenkin ihan parasta. ♥

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!