30.5.2014

HEIKKONA SISUSTUSLEHTIIN


Blogini lukijoille ei liene yllätys, että olen heikkona sisustuslehtiin. Niin heikkona, että en raaski heittää pois edes monta vuotta vanhoja lehtiä. Tuo meidän eteisen neliovinen kaappi on alaosastaan täynnä menneiden vuosien lehtiä. Niistä kaivelen aina esille sesongin mukaiset lehdet. Viime viikkoina lehtien lukemiseen ei liiemmin ole jäänyt aikaa ja niinpä nyt kun kuvittelin, että polttopuiden aika on tältä keväältä ohi (olin niin väärässä..) latasin Mixtrackiin kevään ja kesän sisustuslehtiä, jotka aion opiskella läpi heti edessä häämöttävän loman alkupäivinä. Toivottavasti voin viedä sekä lehdet että niiden kanssa sisällä kesää odottelevat mansikat, tomaatit ja muut kasvit pian ulos ja tehdä leppoisan loikoilupaikan omalle terassille. Juoda kahvia, syödä jäätelöä ja inspiroitua kaikessa rauhassa. Olen tilannut jo monen vuoden ajan Koti&Keittiö- sekä Glorian koti -lehtiä, nyt Lehtikuningas.fi -sivuston tarjoamana ajattelin tilata kesäksi lisälukemista. Deko vai Divaani, kas siinä pulma. ELLE Decoration ja Sköna hem houkuttelisivat myös. Mielipiteitä otetaan vastaan!!








Lehtikuningas.fi -sivusto on itselleni aivan uusi tuttavuus. Vanhanaikaisena kyttään yleensä lehtien mukana tulevia tarjouksia tilaajalahjoineen, joissa viime aikoina on ollut omasta mielestäni kovin huonot lahjukset. Nyt on varmasti aika nykyaikaistua tässäkin asiassa, sillä Lehtikuningas.fi -sivustolla puolestaan on tarjolla mieletön määrä kotimaisia ja ulkomaisia lehtiä kaikissa mahdollisissa kategorioissa ja mikä parasta: kampanjahintaan. Jos olet siis kesälukemista vailla kotiin, mökille tai tien päälle, niin suosittelen etsimään oman suosikkisi sieltä. Mutta varoitan, sivustolla iskee helposti valinnanvaikeus ja tekee mieli tarttua useampaankin tarjoukseen :)!

Leppoisten lukuhetkien ja kesäisesmmän sään toivossa valmistaudun täällä toiseksi viimeiseen työpäivään ja säätä uhmaten lähden työni merkeissä Suomen suven avaukseen Joensuun Laulurinteelle, laulamaan itselleni kesämielen melkein 6000:n oppilaan ja opettajan joukossa. Tapahtuma on joensuulainen pitkän linjan perinne, johon olen osallistunut ensimmäistä kertaa ollessani itse ensimmäisellä luokalla, 26 vuotta sitten. Mukavaa ja juhlavaa viikonlopun aloitusta myös teille!!

6 kommenttia:

  1. Joo-o, lehtiä hillotaan täälläkin, tosin mulla on lisäksi tapana repiä esim. Kodin Kuvalehdestä parhaat palat ja sitten ne revityt sivut on pyörineet siellä sun täällä...Ostin viimeksi Helsingin reissulla Granitista mustan valokuva-albumin. Siitä aloitan leikkeiden liimailun.:)
    Kuulostaa niin hienolta tuo joensuulainen perinne! Mä täällä yritän kasata itseni huomiseksi niin, etten ihan ulvomaan ala, kun pitää viisi vuotta luotsaamani oppilaat hyvästellä.;)
    Mukavaa lomaa Hanna!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans ollut hyvänä ajatuksena tuollaisen leikekirjan tekeminen, mutta siihen menisi niin kauan aikaa, että saisin nuo kaikki lehdet kahlattua läpi, ehkä sitten eläkkeellä :)!

      Mulla tuli myös tippa linssiin, kun seurasin meidän koulun kuutosten opettajia keväjuhlassa.

      Poista
  2. Ääni Dekolle :) Itse tilaan maalla-lehteä, sekä Dekoa. Eli kahta täysin erilaista lehteä. Kertoo paljon sisustusmaustani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deko on mullakin aina lähtenyt mukaan kauppareissulta, siinä on jo niin ihana pintakin, mitä hypistellä :). Voisin olla siis ovela ja tilata jonkun muun, koska sen Dekon hankin irtonumerona kuitenkin :).

      Poista
  3. Tuollainen lehtiteline sopisi tämänkin huushollin (sisustus) lehdille. Onko sellaista mahdollista hankkia jostain?
    Vaikka en joensuulainen olekaan olen itsekin laulellut Laululavalla :)

    Terv. Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Tapio Anttilan Showroom Finlandille suunnittelema Mixrack-teline. Niitä on olemassa kahta kokoa, mustana ja valkoisena. Tuo meidän on se suurempi versio, jonka hankimme polttopuille. Itse ostin tuon Vepsäläiseltä, mutta olen nähnyt myös esim. Stockalla.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!