25.2.2014

PÖTKÖTELLEN


Flunssapesäkkeestä moi! Sitkeässä on tämä tauti. Tänään sain lenssuiluseuraa pienimmästä bassokurkusta - tämähän tästä vielä puuttuikin. Kuume on laskenut, mutta olo on edelleen melko jyrän alle jäänyt. Flunssasta huolimatta mieli on ollut korkealla, kiitos kevätauringon, syreeninoksan, puhtaiden lakanoiden ja sisustuslehtien. Neiti A nukkui koko iltapäivän, joten mulla oli aikaa pötkötellä, hörppiä lämmintä ja prepata kielitaitoa syreenintuoksussa. Kotikuvien suhteen on ollut melko hiljaista täällä blogissa, mutta nyt nappasin muutaman makkarikuvan auringonvalon inspiroimana - suurin piirtein joka suuntaan, mihin objektiivi sängystä käsin kääntyi :).











Tilapäisessä mielenhäiriössä tallennuin itsekin filmille. "Päivänasuna" äidin neulomat villasukat ja Me&I:n chinot, joita voisin pitää yötä päivää. Housut lyövät kyllä laadussa henkkamaukat satanolla. Voisivatko housut enää enempi minunväriset olla? Sängyn alla lojuvat luurangot taas muistuttavat ikuisuuskysymyksestä - yläaulan rempasta. Ideoitahan on taas parin päivän aikana nurkkia tuijotellessa syntynyt omiksi tarpeiksi, mutta toteuttajia tuntuu olevan tässä talossa harvassa ;) ja rahakin on (onneksi) rajallista. Uskon tosin kevään voimaan. Eiköhän homma etene viimeistään sitten, kun saan kevään kouluhommat alta pois ja valoa riittää remppailuun iltamyöhään saakka.

Kauniita talvikevätpäiviä sinne!! 
En käsitä, kuinka tuolla ulkona voi olla noin huhtikuista helmikuussa!?

PS. Syreeninoksan lisäksi Kukkakauppa Astrantiasta löytyi aamupäiväisellä apteekki- ja hammaslääkärireissulla myös diagnoosiksi poskiontelontulehdus. Mahtava täydenpalvelun kukkakauppa kyllä :)! Kävin siis aamulla jo hammaslääkäripäivystyksessäkin, kun koko naamaa on särkenyt yötä päivää. Vähän hölmistynyt oli kieltämättä olo, kun hammaslääkäri totesi suussa olevan nolla reikää ajattelemani kymmenen sijaan. Paikkasi kuitenkin lohdutukseksi ja mielenrauhaksi  yhden pienen "kolon" :). Jos huomenna kävisin sitten nuo poskiontelotkin näyttämässä.. niin hannamaista vaihteeksi..!

24 kommenttia:

  1. Nuo housut näyttää kyllä niin ihanilta! paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat! Just oikean sävyiset. Lienenkö sulle silloin syksyllä vaahdonnut, että olen etsinyt tuon värisiä jo varmaan vuoden :).

      Poista
  2. Upeita kuvia! Löysin juuri blogiisi ja jään lueskelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia ja löysinpä minä samalla sinun blogiisi, mahtavaa!!

      Poista
  3. Mietin kun näin noi housut macaronsien taustalla että nyt sä oot vihdoin löytänyt etsimäs :) Ja noi silmälasit sopii sulle todella kauniisti! pusipus ja paranemisia A:lle ja sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin, hyvää kannattaa odottaa. Ihme kun eivät tulleet aiemmin vastaan :).Tuovathan nuo pokat vähän särmää kalpealle-minälle. Mutta mulla taitaa olla ikuinen lasikompleksi. Nuokin tuntuu joka toinen päivä hyviltä ja joka toinen päivä täysin väärältä valinnalta. Paremman puolella ollaan jo molemmat. Pus takas <3

      Poista
  4. Voi, kuinka kiva itsestäsi! Potilaana näytät kyllä vähän liian hyvälle.:P Ja tuo Linumin tyynyn pienikin vilahdus saa minut kuolaamaan...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Taina, tukka just ja just kammattu aamulla. En oikein suosi omia kuviani täällä, mutta menköön nyt, täytyy välillä vähän puhaltaa persoonaakin peliin. Ja tuo tyyny on kyllä ihana, mutta olipa vaan Linumin kevätmallistossakin ihania juttuja taas, yhdet raitaiset ihanuudet polttelee niin, että varmaan on pakko ne käydä vielä hakemassa ennen lomaa ;).

      Poista
  5. Kylläpä on freesin näköinen potilas! :) Pikaista toipumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, kiitos silti. Olo oli jotain muuta. Vaikka tosin aina mulla tukka roikkuu jotakuinkin noin, just ja just kammattuna, auki tai kiinni. Heh, lookki on ollut koko elämän suht sama. Nyt ollaan jo paremman puolella, tänään tuli jopa jo mieleen, että jokohan uskaltaisin huomenna treenaamaan. Jalat alkaa olla jo niin levottomat ja hervottomat tästä pakollisesta treenitauosta, että ihan suututtaa. HALUAN LENKILLE :)!

      Poista
  6. Terveyttä tupaan! Kylläpä siellä näyttää kauniilta. Sekä koti että emäntä. :) Nuo pastellihousut ja harmaa seinä ja piristysraidat. Oi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja Maaria! Sitä terveyttä alkaa pikku hiljaa löytymään, tänään tuntuu jo suht hyvältä. Jospa huomenna sitten ihan oikeasti terveenä, odotukset ovat korkealla!

      Poista
  7. Vau, upean näköinen olet jyrän alle jääneenäkin ;). Ja tunnistin heti nuo housut Miikkareiksi! Sovitin nimittäin samoja sunnuntaina, mutta väri ei tuntunut yhtään omalta. Nyt alkoi ehkä hitusen harmittaa, näyttävät niin herkullisilta!

    Kivalta näyttää teidän makkarinne, erityisesti kukat ja raitalakanat :). Mäkin haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorastaan ;). Itse oon metsästänyt tuon värisiä housuja siitä saakka, kun näin joskus vuosi sitten ruotsalaisessa Helt enkelt -blogissa jossain sisustuskuvassa vilauksen bloggaajan housuista. Ne oli just tuon väriset. Kummittelulle onneksi saatiin päätös noiden miikkareiden ansiosta. Enpä muista milloin oisin niin onnelliseksi uusista vaatteista tullut :)

      Ja nuo raitalakanat on ihan parhaat. Ulkonäön lisäksi tuntuvat IHANILTA iholla. Mies jopa kyseli, että eikö aluslakanaakin sais trikoisena :).

      Poista
  8. Paranemisia! Flunssailua täälläkin. Ja kolahti tuo "hannamaisuus". :D Ihan oisin voinut tehdä samat ratkaisut sijassasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! No ihan kiva kuulla, että sieltä löytyi samanlaisia "hannoja" ruudun takaa :)

      Poista
  9. Kauniita kuvia ja kivoja kuvakulmia! Mistä onkaan tuo "vuori" -printti? (oonkohan jo aikasemmin kysyny?) Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna <3! Et oo kysynyt :). Tuo vuori on Matterhornin valokuvasta otettu printti :). Mulla on ollut jo pitkään aikeissa teettää siitä canvastaulu makkariin ja itse asiassa tänään jo pistin asiaa aluille. Eli ei missään myytävänä. Vuori aiheuttaa minussa syvää pakahtumista ja Sveitsi-ikävää, asustelin tuon vuoren juurella muutaman sesongin verran ennen aloilleni asettumista. Ja kihloihinkin muuten sen juurella mennä tärskäytettiin.

      Poista
  10. Hei sinne kauniiseen kotiin! Et kyllä sairaalta näytä. Minä se olen jyrän alle jäänyt olen potenut röhää ja kuumetta viikon, tänään on lääkäri.
    Paranemisiin täältä toiselta laidalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No edes jotain positiivista, olo oli jotain muuta. Paranemisia myös sinne :)!

      Poista
  11. Miks minä en näytä edes terveenä yhtä hyvältä...?!?! Ja nuo housut.. pahus, pitäiskö nuo sittenkin vielä hankkia?! Tosin ensin pitäisi siis hankkia kutsu Me&I-kutsuille :D Toisaalta, mua odottaa ne Ginan versit (x 4... hups!) kotona. Eivät tosin mahdu ihan heti tämän loman jälkeen päälle. NYT loppui mussutus ja alkoi kesäksi kuntoon -projekti. Helppoa suunnitella moista kun on viikon vetänyt pizzaa ja suklaata... :)

    Ja siis poskiontelotko suakin nyt vaivaa? Minä jouduin täältä reissun päältä olemaan yhteyksissä työterveyslääkäriinikin koska kas kummaa - iski uusi poskiontelotulehdus... huoh. Enemmän tai vähemmän tukossa on siis mennyt tämä loma. Mutta buranan ja antibioottien voimalla olen ihan hyvin pysynyt rinteessä muiden mukana. Mutta siis tollanen poskiontelotulehdus just on... koko päätä ja naamaa särkee.. ei oikein tiedä onko kipeänä pää, korvat, kurkku vai mikä. Tosin mulla eniten jomottaa aina poskia ja otsaa, niin ja kurkku ärtyy. Toivottavasti sulla tosiaan tauti katoaa ennen lomareissuanne! IHANAA L O M A A !!!

    Ainiin, ja IHANAT pokat myös! Onko noi ne Instrun? Mulla on silmälasikuumekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HÖÖÖÖPÖLÖPÖ Marja! Nyt oot ihan hupsu! No ainakin voin suositella noita miikkareita, mutta onhan sulla tietty aika kadehdittava kokoelma noita ginoja :D. Meilläpäin me&i-tuotteita saa tilattua myös suoraan myyjiltä esim. sähköpostitse, jos ei kutsuille muuten pääse. Kannattaa tarkastaa siis teidän alueen käytännöt. Ja ehkää myös suoraan netistä www.meandi.fi ?!

      Täällä oltiin myös niin hyvässä treenivauhdissa, kunnes tuo typerä flunssa sotki kaiken. KOLME viikkoa ja vain kaksi treeniä. Mutta täytyy silti olla tyytyväinen, että tauti tuli ennen lomaa, eikä lomalla. Huomenna starttaan treenaamisen minäkin uudelleen. En malta odottaa, että pääsen kipittelemään pitkin Kanarian kukkuloita ja kivikoita (kalkkarokäärmeiden sekaan, enpä tuota viime vuonna tajunnut :), saapas nähdä uskallanko siis tänä vuonna). Hotellilla myös tosi paljon jumppia ja salikin, joten nyt on tarkoitus lomailun lisäksi pitää kahden viikon treenileiri. Sulla ei ole mitään huolta, täytyy välillä vähän mussuttaakin, mutta joo tiedän tuon tunteen. Lenkki siihen auttaa :).

      Poskiontelot tosiaan vaivasi, mutta kun kävin tarkistuttamassa, niin siellä ei ollut yhtikäs mitään, niin kuin ei muutenkaan. Kaikki oli ihan kunnossa. Jotain virusperäistä siis. Tuli vähintään luulosairas olo, kun laskee mukaan sen edellisen päivän hammaslääkärireissunkin :). Mutta tauti tosiaan helpotti juuri kreivin aikaan, perjantaina alkoi olla jo suht hyvä fiilis. Tänään otin jo muutaman juoksuaskeleen.

      Juu nuo on ne Instrun pokat, tosin ei ne joita siellä ID-iltapäivässä testailin. SIlmälasien valitseminen on aina yhtä vaikeaa, ainakin minusta, vielä en ole itse noistakaan ihan 100% vakuuttunut :).

      Motivaatiota loman jälkeiseen elämään Marja, yleensä tuollaisten viikkojen jälkeen on niin sisuuntunut, että homma pyörähtää vähintään apinanraivolla eteenpäin!

      Poista
  12. Tosi nätti olet! Kaunis koti ja niin ihanasti kuvaat!! <3 Kyllä silmä lepää näin kivoja kuvia katsellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Minttu, tooosi harvoin osaan omia kuvia tänne laittaa, en oikein osaa ottaa palautetta vastaan ;), mutta ehkäpä ne tuo vähän persoonaa linssin takaa mukaan blogiin. Tiedättepähän minkä näköinen tyyppi täällä häärii :). Ominta on siis kaiken muun kuin itsensä kuvaaminen ja onkin ihana kuulla, että oma hyvä fiilis kuvaamisesta välittyy kuvista myös teille lukijoille. Tykkään todella etsiä kivoja kuvakulmia, kaikki muu siinä yleensä hetkeksi unohtuu. Eräänlaista rentoutumista siis sekin.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!