13.1.2014

LÄTTI OPETTAA


Takana siivousviikonloppu. Sellainen, missä mies ja lapset häädetään mummolan lihapadoille ja vaimo saa yli vuorokauden laatuaikaa luutun kanssa. Minusta taivas ja toiveiden täyttymys, miehen mielestä ihan sekopäistä. Selitän tätä ajoittaista välttämätöntä tarvetta suursiivota sillä, että pienenä mulla oli kuulemma kynätkin pituusjärjestyksessä. No ei ole enää, onhan nuo lapset opettaneet vähän hölläämään. Kun ei ehdi, niin ei ehdi. Perusviikkosiivouksilla täällä yleensä mennään ja välillä rajusti oikoen. Mutta näitä siivouskohtauksia täytyy kuitenkin aika ajoin järjestää. Ja koska nyt oli kyseessä suuremman luokan kohtaus, käytin käänteispsykologiaa hakemalla jo etukäteen ne siivotun kodin kukkaset lähikaupasta tsemppikukiksi. Eilinen meni jynssätessä alakerran kaakeleita saumoineen ja samalla tekstiili-irtaimisto sai kyytiä pakkasessa tai pesukoneessa. Tänään jatkoin kodinhoitohuoneesta, kylppäristä ja saunasta. Vauhtiin päästyäni olisin voinut jatkaa jynssäämistä vielä toiset kaksi päivää. Tajusin kuitenkin lopettaa, kun naapuri soitti alkuiltapäivästä ja tarjoutui kylään salaattikulhollisen kanssa. Aivan kuin olisi aavistanut, että eilisen lounaani nautin silmät ristissä puoliltaöin. Kiitos ihana Minna! Sittenpä tahmatassut kotiutuivatkin palauttamaan elon normaaliin päiväjärjestykseen. Sellainen  oli viikonloppu täällä. Päälle kolme lenkkiä ja salitreeni ja suorittaja-Hannaa hymyilyttää.


Raitamatto siirtyi olkkariin ja ryijymatto sen paikalle eteiseen, kohti ulko-ovea ;). Eamesit ja Hayn Tray pääsivät jalkapallon tieltä ryhmäksi nurkkaan. Valkoisen tyynyn napit ovat uusintalistalla ja äitiä olen koittanut kosiskella verhoilemaan meidän sohvan vaaleammaksi. Joulusta on jäljellä enää iso paperitähti seinällä, kuusenhan heitin ulos vasta torstaina. Siinäpä sisustusrintaman kuumimmat :). 

Ihanaa, kun saatiin viimein talvea ja täälläkin näyttäytyi jopa aurinko pitkän tauon jälkeen. Lumi ja valo tekevät kyllä ihmeitä. Samaan aikaan kun mieli halajaa hiihtoladuille ja laskettelurinteeseen, on mielessä jo kevät ja kesä. Kyllä näiden kummallisten talvisäiden jälkeen on perunapeltojen ja sienimetsien lisäksi sekaisin myös itse ihmisluonto. 

18 kommenttia:

  1. Kuulostaa lähes täydelliseltä viikonlopulta! Ymmärrän täysin!

    -Paula

    VastaaPoista
  2. Helpotti. En olekaan onneksi ainoa joka tekeen näin. Kiitos paljon tästä postauksesta, voin näyttää tämän miehelleni ja sanoa että olen normivaimo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D. No eipäs kestä, niin vain tälläkin postauksella pystyn olemaan avuksi ;). Hahhaa!

      Poista
  3. Täällä toinen suorittaja-Hanna. :) Kuin omia ajatuksiani olisin lausunut julki. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, sielunsiskoja siellä :)! Kuin myös sulle Hanna, energiaa uuteen viikkoon! Täällä palauttelen kämmenien "puristajalihaksia", on ollut tehokas ote luutusta kun sattuu vieläkin..

      Poista
  4. Täälläkin hymyilyttää jo pelkästä lukemisesta! Ai että sitä jynssäyksen himoa ja puhtauden tuoksua!! Täytyykin viritellä pojille mummolaviikonloppu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan täällä on monta huimaa linjoilla. Mutta joo kyllä se on kaiken väärttiä touhua aika ajoin. Niin paljon helpomi on ollut taas hengitellä. Mummot <3

      Poista
  5. Mutta vaippi, mikä on LÄTTI? Viroksi tarkoittaa Latviaa mutta varmaan sitä et tarkoittanut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikolätti. Hei muuten, siellä sun kakkoskotikaupungissasi pitäis olla sen niminen osoite kuin pastelli maja, tehtävänäsi on ikuistaa se kameralle :)!!

      Poista
  6. Huh, melkoinen suoritus. Tavallaan ymmärrän kyllä hyvin, sillä itsekin käytän usein vapaapäiväni yksin siivoamiseen, mutta yleensä silloinkin oion siivouksessa niin, että varmasti ehdin vähintään puolet päivästä nauttia siististä kodista kuuman kupposen ja lehden parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en kovin usein kuitenkaan näin laajan skaalan siivouksia viitsi nykyisin järjestää, joten ei hätää! Viimeksi muistan pitäneeni kolmen päivän ikkunanpesu/siivousloman heinäkuussa. Oisko seuraava sitten ensi kesänä. Ja sillä välin täytyy pärjätä vähän pienemmillä kohtauksilla :).

      Poista
  7. Kyllä ahkeruus aina palkitaan ;) Kävin kulhoineni inspistä hakemassa siivoukseen, voisin saman puhtoisen tuoksun siirtää meille ;) Mutta ei tuo yksi takaisin kiikutettu kulhollinen riittänyt raikastamaan koko taloa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kulhosi tänne toisenkin kerran, jospa toinen kulhollinen jo riittäisi ;)!

      Poista
  8. Huh, huh ;). Eipä ole minulla ollut koskaan jynssäyksen himoa. Meillä taas minä en suostu yksin siivoamaan, vaan isännän pitää aina tasapuolisesti siivota kanssani. Minä tykkään toki siististä kodista (paljon), mutta siivous ei ole ollut koskaan lempipuuhaani, joten olen sen vuoksi "vaatinut", että teemme sen yhdessä.

    T: Kristiina H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kristiina! Minä taas pidän siivoamisesta (ei varmaan jäänyt tuossa jutussakaan epäselväksi ;)) ja koen sen omana aikana. Siksi myös monesti haluaisin tehdä sen ihan yksin. Kuuntelen joko musiikkia tai hiljaisuutta, silloin on aikaa ajatella omia juttuja. Tosin yksin siivoaminen on meillä monesti harvinaista herkkua ja kaksin homma hoituu niin paljon nopeammin. Meilläkin P tekee paljon, joskus jopa enemmän kuin minä. Useimmiten työnjako menee niin, että P imuroi ja luuttuaa ja mulla menee sama aika pölyjen pyyhkimiseen, vessoihin ja sipistelyyn. Oon mestari käyttämään aikaa noihin :). P laittaa meillä ennemmin ruuat, minä hoidan pyykit. Välillä vähän ristiin, miten sattuu. Mutta varmasti loppupelissä tasapuolisesti meilläkin, mitä arvostan kovasti.

      Poista
  9. Pastelli-niminen katu kyllä löytyy, mutta Pastelli maja tarkoittaa sillä kadulla olevaa taloa (maja=talo) eli ovat kaikki Pastelli majoja sielläpäin :) Mutta varmasti saat kuvan, odottelen kaunista, aurinkoista päivää ja että on aikaa käydä sillä puolen kaupunkia kävelyllä :) p.s. tajusin sitten itekin sen lättijutun kun annoin vähän aikaa muhia omissa aivoissani, tää "kaksikielisyys" tekee välillä ihmeellisen sokeaksi oman äidinkielen jippojen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadullinen Pastellimajoja kuulostaa erinomaiselta! Siinäpä sulle motivaatiota lenkkeillä :)! Itsekin kävin miettimään, että ymmärsiköhän kukaan tuota otsikkoa, toivon mukaan :). PUS!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!