31.12.2013

HEIPPA 2013 - TERVETULOA 2014

No innostuin sitten minäkin, muistelemaan kulunutta vuotta blogin parissa. Yöhän siinä meinasi mennä, enpä muistanutkaan kuinka paljon kamera on vuoden aikaan räpsynyt ja mitä kaikkea filmille onkaan osunut. Niin paljon kaikkea kivaa on tapahtunut sisustusrintamalla, perheen parissa ja vatkaimen varressa, jonkin verran myös diy-rintamalla. Kuvaähkyn partaalla päädyin paloittelemaan vuotta muutamaan eri juttuun. Aloitetaan sillä, mitä blogistani eniten löytyy. Sisustusjutuilla siis.

Vuoden mittaan musta on tullut sisustukseen jäädäkseen ja ruskean sävyistä ollaan koitettu päästä eroon. Vaikkakaan se ei juuri tässä kodissa täysin mahdollista olekaan. Maitokahvinsävyiset tapetit ovat saaneet kyytiä, pari samalla sävyllä maalattua pintaa odottaa vielä valkaisuvuoroaan. Kotiin on hankittu uusia tuoleja, valaisimia ja astioita. Vanhoja huonekaluja ollaan saatu myytyä sekä löydetty niille uusia käyttötarkoituksia omista nurkista. Sisustuksen pientavaroilla on ollut helppo muuttaa ilmettä sesongin ja fiiliksen mukaan.


Väriä on tuotu kotiin pääasiassa kukkasin ja tekstiilein.


 Lastenhuoneet ovat tietenkin oma lukunsa, niistä omat kuvakollaasit myöhemmin. 
Nyt pikaiset kauneusunet ennen huomisaamun näöntarkastusta, tää olikin superfiksu veto :)...!


12 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta sulle Hanna <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita kuvia <3
    Ihanaista uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kollaasit! Mahtavaa vuodenvaihdetta kauniin kotinne kaikille asukkaille!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kollaasit. Hitsi itsekin haluaisin tehdä, mutta vielä ei ollut aikaa arkistojen kätköihin.. Ehkä huomenna vielä. :) Säkenöivää Uutta Vuotta 2014 koko perheelle!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju <3!! Näissä meni kyllä tovi. Kiitos, onpas hauska nähdä, kuin säkenöivä siitä tulekaan ;)! Ihanaa uutukaista vuotta teillekin!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!