5.10.2013

VIIKONLOPPU!!



Joku siellä jo miettii, että eikös se eilen alkanut.
Mulla alkoi tänään. Työviikon päätteeksi olin vielä eilisen illan
ja tämän päivän opiskelemassa. Onneksi luentosalin sijaan aika meni 
pisaroita painaessa. (Muistatko vielä projektini täältä?)
Luentosaliin olisin saattanut kuukahtaa noin viidessä minuutissa.

 
Kohta pyrähdän viikkoa nollaamaan metsälenkille, että voin sitten hyvällä omatunnolla illalla herkutella. 
Ulos ajattelimme suunnata syömään koko porukka. Viime kerrasta onkin jo aikaa.
Sitä ennen tunnelmia meidän olkkarin pöydältä viikon varrelta.
Aiemmissa postauksissa näkyneiden vaahteranlehtien ja perinteisemmän synttärilahjaksi saamani
kukkakimpun lisäksi meidän arkea on ilostuttanut vähän erikoisemmat leikkokukat,
koristekaali ja pari siemenkotaa (ehdin jo unohtaa, mikä siemenkota tuo nyt olikaan :)..).
Sain valita "kukkaset" viime viikonloppuna Joensuun ydinkeskustassa sijaitsevasta ihanasta kukkakauppa Astrantiasta
kun hain naapurin 5-veelle pienen ruusukimpun.
Viime aikoina minua on kovasti kiehtonut tälläiset ei niin perinteiset ratkaisut maljakoissa.
Nämä tuntuivat hauskoilta tähän syksyiseen ajankohtaan.








Ihanaista lauantaita sinne ruudun toiselle puolelle!

PS. Kukkakauppa Astrantian tuotteista kirjoittelin jo keväällä,
muistaakohan joku vielä sen psykoruukun :D?

8 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma,todella herkkä. Ja pisara projektisi kuulostaa mielenkiintoiselta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos A-R! Pisaraprojektista lisää, kunhan saan valmista :). Toivottavasti en sählää loppumetreillä.

      Poista
  2. Kaali on kyllä kaunis, kuten myös tunnelma ja asetelma! Nuo toiset taitaa olla unikon siemenkotia! Minun mukaani lähti tänään tuolta ihanaisesta kaupasta (joku?) viherkasvi, olivat kaikki -50%! Ja olipa lähellä ettei lähtenyt huonekuusikin, mutta maltoin mieleni ;) Voi voi nuita nappuloita, messinkinen näyttää NIIN hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sitä unikkoa olisin itsekin veikannut. Mulla kuusi muistuttaa kaiken aikaa joulusta, enkä ihan heti vielä joulua tänne toivois, mutta kun oon saanu sen kuusen pidettyä hengissä, niin ihan senkin kustannuksella saa luvan pyöriä nurkissa. Ja messinkinen on kyllä munkin suosikki tänä syksynä.

      Poista
  3. Ihana toi mustavalkoinen tyyny ja purkkikin :) hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kaali on kestävä ja kaunis kukkanen. Täytyykin käydä kyseisessä kukkakaupassa :) Ihanaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti kannattaa käydä, ja kiitos vähän jälkijunassa :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!