15.5.2013

10 MINUUTIN MALJAKKO



Juku mikä aamu! 
Pikkusempi antoi mun nukkua yli seiskaan.
 Ikkunoista tulvii sisälle vihreys ja auringonvalo.
Iso kuppi kahvia ja Radio Aallon aamudynastia.
Tässä me tytöt kaikki kolme rouskutellaan cracotteja
ja lykätään päikkäriin menoa tunnilla.
Tämä päivä oli varattu kouluhommille, mutta senhän voi arvata,
miten tälläisellä kelillä käy.




Eilen siinä siivoilun lomassa koitin sijoittaa nukutusreissulla matkaan tarttunutta 
kahdenjapuoleneuron ruusunippua sopivaan maljakkoon. 
Siihen olotilaan olisi pitänyt olla valkoista ja kantikasta :).
Mutta kun ei ollut, niin "kahvitauolla" kaivoin tyhjän Illy-kahvipurkin ja lyhennetyn
pellavavalmisverhon jämäpalan ja tein purkille pussin. 
Yläpäärme oli jo valmiina jämissä (verhon alapäärme), niin saumoja tarvitsi ommella vain neljä.
Lopuksi ryttäsin pussin vielä mytylle, jotta lopputulos olisi ryppyinen.
Kaulaan mustaa paperinarua. Ei mennyt kauan.
Samalla tavalla olen aiemmin tehnyt vahakankaasta ruukkupussin täällä.
Tälläiset oivallukset ovat melkeinpä niitä parhaita! 





REIPASTA KESKIVIIKKOA MURUT!

8 kommenttia:

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!