1.4.2013

MUNIA JA MARIMEKKOA



Viimeisiä munia viedään.
Pääsiäisen aika on ollut ihana.
Ihaninta siinä on ollut yhdessä vietetty aika, ystävät ja aurinkoiset kelit.
Pari päivää vietettiin mummolassa herkutellen ja saunoen.
 Kävästiin miehen kanssa laskemassakin Kolilla.
Eilen etsittiin pääsiäispupun piilottamia rasteja, joiden avulla löytyi lopulta munakätkö.
Tänä aamuna kukko oli vielä muninut tyynyn alle.
Limekakkukin maistui.
Munia on syöty siis kaikissa muodoissaan :).
(Niitä Mignoneitakin löytyi lopulta
ja anoppilasta kotiutui leikkonarsisseja! )




Tänään aamiaisella niiden lisäksi itsetehtyjä karjalan piirakoita.
Ja Marimekkoa.
Uutuuskuoseista minuun upposi parhaiten Kompotti, 
josta meille kotiutui jokin aika sitten pari tablettia ja pala kangasta.
 Muijat ja Metropoli sopivat niiden kanssa hyvin samaan pöytään.

Pöydästä löytyy myös elämäni ihkaensimmäiset tuparilahjat.
15-vuotiaana (siis 17 vuotta sitten!!) saatu hiirisirotin ja munakupit. 
Symppishiirestä en halua luopua. Suola valuu sen silmistä :). Jaksaa hauskuuttaa aina.
Kiitos vaan T :)!


HAVE A GOOD DAY!


6 kommenttia:

  1. Kivoja, kauniita kuvia. Ja minä rakastan Marimekkoa!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on aina ollut Marimekkoa jossakin muodossaan. Joskus vähemmän ja nyt ehkä enemmän.
      Hienoa, että suomalainen tuotemerkki menestyy maailmallakin, mutta toisaalta sääli, että tuotteet ovat kallistuneet huimastikin. Eihän tavan kuolevainen pian raaski niitä hankkia.

      Poista
  2. Ja mä rakastan tota hiirtä! Bongasin sen heti ekasta kuvasta ja *repesin*! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reps reps täälläkin. Äitini jaksaa aina ihmetellä tuota hiirtä. On hankkinut mulle "trendikkäämmätkin" sirottimet, mutta en oo osannut ottaa niitä käyttöön. Savihiirulainen kuuluu kiinteään kalustoon :)! TOivottavasti se ei koskaan hajoa.

      Poista
  3. T kuittaa! :D Sulla on muuten ihana blogi ja silmää kauneudellle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules T, luulen, että tuo hiiri olisi niiden tavaroiden joukossa, jotka pelastaisin palavasta talosta.
      Niin ja kiitos, silmää on välillä vähän liiankin kanssa :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!