2.10.2012

Macarons



Tänään leivontakokeiluun pääsivät macaronit.
Olen tehnyt näitä muutaman kerran aiemminkin, 
ja aina jokin menee pieleen.
Kerran olen tainnut turhautua yritykseen heti kuorten paistamisen
jälkeen ja nakannut vajaat sata kuoren puolikasta suoraan roskikseen.
Pitäisi varmaan luovuttaa jo, mutta "jospa ne tällä kertaa onnistuisivat".
 No, tälläkään kertaa en saanut sileää pintaa,
enkä puffannutta kuoren reunaa. 
Aika hyviä tuli silti. (Tavallaanhan olen herkkulakossa :), 
ei näistä viimeisimmistä jutuista ehkä huomaisikaan ;)
Hankalaa on oppia virheistään, kun ei tiedä, missä menee pieleen.
Jos jollain on siis hyviä vinkkejä, niin otan niitä mielelläni vastaan.

Vuosi sitten ostin kirjankin
Kuorien reseptin takia sitä ei kannata ostaa,
 kaikissa on sama ohje, väriaine vain muuttuu.
Mutta täytteiden ohjeita kirjassa on tosi paljon.
Ja minunlaisilleni tunareille joitakin ohjeita,
missä hyödynnetään pilalle menneet kuoret.
Netti on myös macaronsien ohjeita pullollaan.









Tämänpäiväiset suklaamacaronit lähtivät maistiaisiksi
ystävälleni uuteen kotiin ja
veljeni vaimolle synttäri-illan iloksi.

Yksi meni pakastamistestiin.
Näitä voisin tehdä seuraaviin juhliin,
mutten haluaisi nyhrätä näiden parissa koko edellistä päivää,
vaan voisin tehdä ne jo hyvissä ajoin pakkaseen.

Lokakuuta jo mennään!
Tsemppaan täällä vielä kuukauden, joko sitten marraskuussa
voisi laittaa jouluvaloja, ilman että leimautuu naapuruston jouluhörhöksi?!

Moikka!


PS. Huomasin blogin asetuksista, että kommentteja tänne on voinut
laittaa vain rekisteröityneet lukijat. Korjasin tuon ja nyt voit kommentoida anonyymistikin.
Jos se madaltaisi kynnystä moikata mennessään!
Olisi tietenkin myös kiva, jos kirjautuisit vallan lukijaksi, sikälimikäli blogiani luet.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!