15.6.2016

KURKKAUS KYLPPÄRIIN


Heissan! Blogin puolella ei ollakaan vielä koskaan kurkattu meidän kylppäreihin, joten nyt onkin vuorossa edes pientä vilautusta meidän family bathroomiin, joka on enemmän meidän perheen naisten valtakuntaa. Valo on tässä tilassa täysin kirkkaiden kattospottien varassa, joten syyn tämän huoneen kuvaamattomuudelle voi päätellä suoraan siitä. Pieneksi pohjustukseksi palataan ajassa reilun vuoden päivät taaksepäin aikaan, kun kuumeisesti netin kautta asuntoa täältä etsimme. Tarjolla oli kuulkaas melko kirjava valikoima vessaa ja kylppäriä. Monessa oli lattialla jopa kokolattiamatto tai laminaatti. Jo alkuun kävi selväksi, että valkeista kaakeleista on turha haaveilla, mutta tälläistä harmahtavan beigeä oli sitten tarjolla senkin edestä. Tämä asunto viehätti muilta osin kovasti, eikä näissä kylppäreissäkään mitään valittamista ollut. Tykkään kovasti tämän tilan avaruudesta, isosta peilistä ja vaaleudesta. Haasteen toki loi kylppäriin kuuluvien purnukoiden ja pyyhkeiden säilytys ja kuivatus, kun tilassa ei ollut minkäänlaisia naulakoita saati kylpyhuoneen kalusteita. Ongelma on ratkennut monen näköisillä koreilla ja pikkukipoilla. Kartellin kolmelokeroiselle Componibilille oli sopiva nurkka juuri täällä kylppärissä ja pyöreästä muodostaan huolimatta säilöö sisäänsä hurjan määrän kosmetiikkaa ja kaikki kylpylelut. Käytössä olevat pyyhkeet puolestaan säilyy kuivettuaan sen päällä. Tilaa on sen verran, että täällä on saanut vähän sisustaakin. Seinällä oli valmiina koukut vanhoille tauluille ja matkamuistoina meille vuosien myötä kertyneet simpukat päätyivät myös esille. Ja niitähän kertyy täällä asuessa koko ajan lisää. Seinällä roikkuva kuivatettu merilevä on muisto viimekesäisestä kivasta rantsupäivästä meidän suosikkirannalla. Kaikkea sitä tuleekin keräiltyä.







Kylppärin suosikkeihin kuuluvat Lontoon Natural History Museumin museokaupasta talvemmalla löydetyt kipsiset korallit. Bongasin ne siellä jo ensimmäisellä visiitillä ja toisella ne piti sitten viimein hommata omaksi. Myös Aesopin tuotteisiin olen tutustunut pikku hiljaa juurikin noiden Lontoon visiittien myötä. Mahtava tuoksumaailma ja niissä Aesopin omissa putiikeissa käynti on jo ihan oma esteettinen sekä tuoksullinen elämyksensä. Davinesin hiustuotteita olen puolestaan testannut nyt yli vuoden ja suosittelen kyllä. Käsiä taas ollaan pesty tämä kevät Cilla'sin uudemmalla käsisaippualla*, jossa on tuoksuna bergamot-sitruuna. Tuoksuu juuri sopivasti, eikä kuivata käsiä lainkaan. Brittiläisestä The White Company sisustusliikkeestä on löytynyt myös kivoja juttuja kylppäriin, kuten nuo valkoiset muhkeat pyyhkeet. Vihreääkin olen kylppärissä kokeillut, mutta eihän tuolla keinovalossa yksikään kasvi pärjää. 

Vaikka perinteistä kylpyammetta tuskin Suomessa koskaan tulisi itselle valittua, niin onhan se täällä saunan puuttuessa ollut etenkin tytöille tosi kiva bonus. Heille on tullut tutuksi myös Lushin kylpypommivalikoima, joten meillä kylvetäänkin usein jos jonkinvärisissä ja tuoksuisissa vesissä. Taitaakin olla aika lähteä pian valuttamaan tämän illan kylpyvesi ja koittaa saada typykät ajoissa unille. Koulupäivät vaativat veronsa, vähän väsynyttä sakkia täällä. 

Muistinpas noiden korallien myötä, että mulla olis aika kivoja kuvia myös tuolta museosta itsestään, jotka on jäänyt muun kuvavirran alle unohduksiin. Voisinkin yhden kivan kohdevinkin laittaa linjoille Lontooseen menijöitä varten.

Mutta nyt toimeksi, mukavaa viikon jatkoa!



*Tuote saatu blogin kautta


/// Family bathroom details and favourites.


9 kommenttia:

  1. Kaunis kylppäri, valoisan ja tilavan tuntuinen!

    VastaaPoista
  2. Tyylikästä ja kaunista! Korallit kruunaavat kokonaisuuden! terkuin, Sanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Iso kiitos kylppärin ilmeestä menee vuokraisännällä, joka oli sen näin kauniiksi osannut remontoida ja säästyttiin ties miltä kumimattoviritelmiltä :). Ja nuo korallit oli tosiaan niin aarrelöydöt!

      Poista
  3. Onpa ihanan vaalea ja tilava kylpyhuone <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tykätään, vielä kun vois puhkaista seinään reiän ja muuttaa miehen pienemmän suihkullisen kylppärin saunaksi, niin jo olis täydellistä. Sehän on toki täällä ihan utopinen haave. Saunaa kaivataan kyllä.

      Poista
  4. Aivan ihana kylppäri! Ja tosi valoisa, vaikkei luonnonvaloa olekaan :) Mulla on seuraavaan kotiin toiveena ikkuna kylppärissä ja/tai vessassa, nykyisessä kun ei ole kummassakaan. On tosiaan täälläkin tapettu pari vihreää kokeiluilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! Meillä oli lapsuudenkodissani pelkkä vessa samankokoinen kuin tämä ja siellä vielä ikkuna. Se täytyykin pitää mielessä, jos joskus pääsee itse vaikuttamaan. Luonnonvalo on kyllä ylivertainen huoneessa kuin huoneessa.

      Poista
  5. Ihanan valoisa valkoinen kylppäri! Kylpyamme on arjen luksusta. :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!