18.1.2016

MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN?



Voisiko klassisemman kysymyksen ääreen asettua?  Tiedän pari ystävää, joilla on monen viikon ruokalistat valmiiksi laadittuina. Ihailen sitä. Itse en pystyisi siihen ehkä ikinä. Ruuanlaittofilosofiani pyörii juurikin tuossa otsikon perustavanlaatuisessa kysymyksessä, myös tänään. Että mitä tänään syötäisiin. Tai korkeintaan huomenna.







Tammikuun hengessä meillä on kulunut entistä enemmän vihanneksia ja hedelmiä. Tai sitten Support your local -hengessä. Lähistöllä sijaitsevasta kylästä nimittäin löytyy suurien supermarkettien sijaan perinteiseen tyyliin paikalliset sympaattiset leipomot, lihakaupat, hedelmä- ja vihanneskaupat, kukkakaupat. Olen niistä aika innostunut ja usein ajankin tekemään täsmäostokset sinne. Suurimpien kantamusten kanssa tulenkin juuri tuolta hevi-kaupasta. Sivuhuomiona sieltä saa myös Pandan lakuja.
 
Viime viikolla meillä tehtiin jo ensimmäinen parsakokeilu, sitruuna-rosmariinilohen seurana, mutta parasta parsa-aikaa saa tosiaan vielä odottaa. Kaaleista puolestaan tekisi mieli tehdä jonkinlainen piiras. Mitä teillä syödään tänään? Tai huomenna? Laittakaapas vinkkejä linjoille, tiedä vaikka niistä saisi ruokalistan pidemmällekin ajalle.
 
/// Eat your greens, especially in January, right :)? Every day I end up struggling with the classic question: what to have for dinner tonight? I admire those people who have menu planned for the next weeks. I'm not one of those anyway. If you want to give some tips, so please do that in comment box below: What's on your plate today? Or tomorrow?
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Juuri olen miettimässä postausta samalla otsikolla, kylläkin vähän eri kantilta :)

    Voi kun oliskin tuollaisia pikkukauppoja, joista kävis ostamassa raaka-aineita, mutta kun ei täällä meillä päin oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin aina ajankohtainen aihe, moneltakin kantilta :). Siksi noista kaupoista oonkin niin innoissani, se on kuin palanen jotain vanhaa ja perinteistä. Niissä saa kyllä ihan oma fiiliksensä ostosten tekoon. Tietenkin paljon käymme myös supermarketeissa, mutta viikottain myös erityiskaupoissa.

      Poista
  2. Meillä syötiin kreikkalaista pastaa :) Resepti tulossa blogiin ehkäpä tänään, jos ehdin/jaksan vielä iltapuhteiksi naputella :D Ihastuttavia nämä sinun kuvasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo pasta kuulostaa hyvältä. Sulla oli blogissa monta muutakin hyvää vinkkiä!

      Poista
  3. Voin suositella me naiset-lehdessä ollutta reseptiä uunibataateista. Täytteeksi tulee katkarapu/papu/vihreä chili/limen mehu/oliiviöljy/korianteri - täyte ja ihanuutta nautitaan turkkilaisen jugurtin kera. Tosi hyvää. Varsinkin kun vaihdoin täytteeseen chilin tilalle valkosipulin. Ja tuli nyt korkattua joululahjaksi saamani oliiviöljykin :) Herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Taidan laittaa tän viikon listalle, tänään tarvitsinkin korianteria ja mietin, mihin sen lopun käyttäis. Tähän siis! Nam! P tykkää kyllä chilistä, joten saattais mennä meillä silläkin. Ja hiphurraa oliiviöljylle ;)!

      Poista
  4. Herkullisia kuvia! Meillä syötiin tänään verilättyjä :D Maanantai on aina pikaruokapäivä, kun töiden jälkeen maksan laskuja 2-3 tuntia.. Huomiselle ei ole vielä suunnitelmia. Parsareseptit kiinnostaisi kovasti, en ole ikinä niistä itse valmistanut mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, veriletuista mulla on omat muistot kouluajoilta :)! TÄytyy myontää, että meidänkin maanantaista tuli sitten ihan sattumalta pikaruokapäivä, mutta tänään taas hellan ääressä. Parsa on parasta melkein sellaisenaan. Joskus tein siitä chorizo-pyttipannua myös, sekin oli tosi hyvää.

      Poista
  5. Ihanan raikkaita kuvia! Ja kyllä, tuttu kysymys! Olen yrittänyt joskus tuota ruokalistaa, mutta kun jääkaapin ovessa on lista, joka kertoo mitä pitäisi tänään syödä, ei sitä teekkään enää yhtään mieli :/ Nyt tosin ajattelin taas ryhtyä suunnittelemaan arkiruokia vähän pidemmälle, ruuan hävikki olisi ehkä silloin pienempi, kaupassa käyntiin saattaisi mennä vähän vähemmän rahaa ja haluaisin kasvispainotteisemman ruokavalion koko perheelle, vaikka hyvin vähän lihaa entuudestaakin syödään. Katsotaan kuinka onnistuu...
    Eilen meillä syötiin itsetehtyjä pinaattilettuja, perunamuusia ja uunijuureksi, tänään pastaa ja kastiketta soijarouheesta ja siitä puheen ollen, täytyykin ryhtyä kokkaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! VÄriä edes jollain lailla tässäkin blogissa :D! No just noin olen itsekin ajatellut, ei sitten kuitenkaan tee mieli sitä, mitä listassa lukee. Mutta totta tosiaan, että suunnitelmallisuudella säästäisi varmasti niin kukkaron kuin hävikin puolella. Me on tehty täällä myös monesti pinaattilettuja, kun ei kaupasta saa eineksenä. Ovat kyllä itsetehtyinä niin hyviä. Kokkausiloa sinne!

      Poista
  6. Me syötiin äsken kaalikeittoa.. Aamulla mittari näytti lukemää -34,4, keitto on poikaa ... Terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti, hrrr, lämpöisiä ajatuksia siihen suuntaan! Minäkin tein eilen tytöille Amandan toiveesta jauhelihasoppaa, itse syötiin seesamilohta verigreippi-avokadosalaatilla. Kaalikeitto on taas sarjassamme ruoka, jota en ole ikinä tehnyt. Mutta nyt kävi itse asiassa tekemään mieli kaalilaatikkoa. Täytyypä laittaa listalle, tosin sitten vasta kun lämpenee, sillä sen teon jälkeen täytyy tuulettaa ekstrapaljon ja nyt ei auta, kun mökki on jäässä jo valmiiksi :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!