22.7.2015

OLIIVISATOA ODOTELLESSA


Ihana tunne aamulla herätä siihen, kun sade ropisee ikkunaan. Tunne kiirettömyydestä vahvistuu entisestään. Eikähän täällä tosin ole kiirettä aamuisin pidetty koko kesänä. Kun on viimeiset kuusi vuotta tottunut aamukuuden kukkumiseen, voi olla vain ihmeissään, miten nuo tirpukat vetelee unia täällä niin antaumuksella jopa kymmeneen saakka. No syksy korjannee rytmit kohdilleen, joten karistelen lorvailun aiheuttamaa syntistä fiilistä viimeistään sillä ajatuksella. Ei mene kauan, kun taas saa herätyskellon viritellä. 
 
Aamun sateen jälkeen ulkona paistaa jälleen ja ilma on ihanan raikas. Täällä ollaan ennemminkin saatu tottua kosteaan ja painostavaan ilmaan. Silloin tällöin lämpimällä säällä ollaan katettu lounas- tai päivällispöytä pienelle parvekkeellemme. Hyvin ollaan mahduttu sinne neljänkin tuolin voimin. Tänään lapset saivat makaronilaatikkonsa ja nälkäisinä kellottivat ruokailuajan niin lyhyeksi, että itse päätin jatkaa eilisen kana-pestopastan rippeitä salaatilla, mansikoilla, halloumilla, avokadolla ja pähkinöillä. Mahtava sekasotku hedelmävinegar-roiskeineen, tällä kertaa yhden hengen kattauksessa parvekkeella.

 
Esikoisen mukaan saan pian lisätä sekasotkuun oman tuotannon oliivejakin. Näillä puutarhurin taidoilla en itse tuota ihan usko, vaikka pari päivää onkin mennyt hämmästellessä noita oliivipuiden kaupanpäälliseksi saatuja oliivin raakileita. Tarkoituksenani oli itse asiassa istuttaa parvekkeelle ennemminkin palmuja, meren äärellä kun ollaan. Mutta kun sain Ikeasta kaksi oliivipuuta yhden hinnalla, en voinut vastustaa kiusausta. Täytyyhän tämä oliivipuukorttikin kerran kääntää. Suomessa en ikinä raaskinut niitä ostaa, kun tiesin niiden kuukahtavan alta aikayksikön. Katsotaan, kuinka niiden käy täällä meri-ilmastossa. Mutta kertokaahan mulle perehtyneemmät, kuinka niitä oikein kuuluu hoitaa? Lisämultaa ja jonkun itsekastelusysteemin ne ainakin  tarvitsevat ennen meidän pian koittavaa etelänlomaa.
 
Täällä on ollut pari viime päivää ilmoilla lievää mökkihöperöitymistä ja ehkä ensimmäisen kerran olen tosissani kaivannut päivisin vähän aikuisempaa juttukaveria. Tämän viikon aikuiskontaktit ovat vielä edessäpäin joten niitä odotellessa taidetaan tyttöjen kanssa ajella bussilla mökkihöperyyttä karkuun kaupunkiin.
 

9 kommenttia:

  1. Onpas kaunis ja viihtyisä parveke ja mitkä kivat näkymät :) Varmaan vihtyvät kasvitkin paremmin siellä, kuin täällä Suomen koleudessa...

    Eikös teillä Praianin kanssa sitten sen läheisempi ystävyys syttynytkään, siinähän olisi aikuista juttuseuraa, hih :D
    Laitteli sulle Instaan yhden viestin...käyhän kurkkaamassa.

    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No ainakin paikallisilla täällä kasvaa parvekkeillaan vaikka mitä. Palmut ja muut puut ovat melko yleisiä. Saa nähdä, kuinka puiden meitsin hoidossa käy. Ollaan me Brianin kanssa harva viikko höpötelty :), useimmiten se tulee ovelle koputtelemaan juuri silloin, kun kello on jo lähempänä puolta päivää ja itse en ole saanut vielä päivävaatteita vaihdettua. Aina yhtä nolo :)! Hei ja kiitos tuosta viestistä, huomasin sen vasta eilen!

      Mukavaa loppuviikkoa myös sinne pohjoiseen!!

      Poista
  2. Onkohan ne tuoneet Ikean oliivipuut sinne, kun itse olin Helsingissä ostamassa oliivipuuta keittiöön ja päädyin sit niiden puuttuessa ottamaan sen upean (ja edullisen) palmun terassille. Ja nyt en uskalla sitä pitää siellä, jos kirvat iskee ja ei säilykään talven yli! Oliivipuu taitaa tykätä aika tasaisesta kosteudesta ja talvella tarviis paljon valoa tai puolilämpimän talvehtimisen, esim. veranta ??? Kun voisinkin seuraksi lennähtää, pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällä on ollut oliivipuita tarjolla koko kesän ja heinäkuun alusta saakka tuo kaks yhden hinnalla tarjous. Täällä tuntuu myös kirvat iskevän hurjan helposti kukkiviin kasveihin, mulla meni jo pari laventelia kirvojen takia roskiin.Onneks täällä taitaa talvi olla melko mieto ja valoisampikin, joten tsäänssejä näillä ois talvehtia ihan partsillakin. Jää nähtäväksi, miten kylmästi tuo meren läheisyys vaikuttaa.

      Ja seuraavaa paria viikkoa lukuun ottamatta, toivotetaan ilolla tänne eksyvät juttukaverit tervetulleeksi! Pus takas!

      Poista
  3. Olispas mukava turista ..... ja kakkua yhdessä maistaa me kyllä söimme mansikka kakkua. Tänään tultiin mökiltä. Myöhästyneet onnittelut eilisen johdosta! Terveiset toiselta laidalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että silläkin vihdoin mansikankakun makua! Ja kiitos onnitteluista, ei kovin kummia juhlallisuuksia tuohon päivään kuulunut :).

      Poista
  4. Ihanat näkymät parvekkeeltanne ja ihana on parvekkeennekin. Toivottavasti saat oliivipuun menestymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Parveke odottaa remonttia. Toivottavasti maalaavat nuo valkoiset seinät, ainakin hiovat ja maalaavat kaidetasot uudelleen. Reilun parin sadan asunnon taloyhtiössä vaan saa vähän omaa vuoroaan odotella :)!

      Poista
  5. Kauniit maisemat niin parvekkeella kuin parvekkeelta! Minäkin haikailen taas oliivipuun perään, edellinen kuoli keväällä.

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!