21.7.2014

LASTEN MAKKARIN UUSIN IHASTUS


Heissan! Kotona ollaan viimein ja mökkisaunan ja iltauintien jälkeisessä raukeusolotilassa on pakko vielä venyttää silmät ääriasentoon ja vilauttaa teille sitä jo vihjaamaani rautaista tarve-esinekaunotarta, jonka Tulikiilan kaupasta meille hankin.


Seppien käsintekemän vaaleanpunaiseksi maalatun vaaterekin. 
Hei, onkohan olemassa mitään kuulimpaa pikkuisten tyttösten huoneeseen? 


Sen lisäksi, että meidän vauva kasvoi jo aikaa sitten ohi pinnasängystä ja viimein keväällä saimme aikaiseksi hankkia pikkuneidille isomman sängyn, tuo kasvu on näkynyt myös vaatekaappien puolella. Pikkuruisten vauvanvaatteiden sijaan kaapin ovat täyttäneet isommat mekkoset ja tila alkaa vähässä kaappitilassa olla kortilla. Siispä tämä vaaterekki saapui meille ihan oikeaan tarpeeseen.


Ja sen myötä löysivät lopulta käyttötarkoituksen nuo Ferm Livingin kierrätysmateriaalista valmistetut hengarit, jotka viime elokuiselta Kööpenhaminan reissulta hankin kaikkeen muuhun kuin tarpeeseen. 


 Rekki seisoo taottuine tassuinensa Amandan puolella huonetta, vaikka siinä varmaan tasapuolisesti molempien neitien rimpsuja ja röyhelöitä tullaankin säilyttämään.


Tässä huoneessa aletaan olla leikkimökin lailla pastellimajamaisuuden ytimessä. Rekin myötä moni muukin lastenhuoneen sisustusajatus on saanut vauhtia. Yksi ikuisuusprojekti on saanut jo onnellisen loppunsa, kun sain jokin aika sitten maalattua huoneessa majailleen mummolan peruja olevan kirkuvan oranssin pitkän penkin. (Vaikka siihenkin onnellisuuteen tuli pikkuinen ruttu, kun neiti A kävi nojailemassa penkkiin kesken maalin kuivumisen..) Lisäksi mm. verho- ja sänkypeittoprojektit kytevät  mielessä. Seinän paikkatarrat ovat myöskin vähentyneet hitaasti yksi kerrallaan. Meidän kaksivuotias ei nimittäin laske iltaisin lampaita, vaan irrottelee huolellisesti tarroja seinistä.


Kokonaisuutta ja muitakin yksityiskohtia huoneesta lupaan kuvata teille myöhemmin. Nyt kaikki glooria tuolle rekille, johon hyvin pian kerääntynee aika monta muutakin mekkosta. Rekkejä löytyy muuten Tulikiilan Pajakaupalta myös keltaisena, veden/mintunvihreänä, valkoisena ja mustana.


Niin kivoja juttuja olen saanut blogiyhteistöiden myötä täällä blogissa toteuttaa, tällä kertaa kiitos kuuluu Tulikiilan pojille! Blogiyhteistöiden myötä tämä blogi on tosin poikinut kaikkea muutakin yllätystä elämään :). Tänä aamuna se näyttäytyi klo 9.30 mansikkakakun muodossa kotiovella! Eilinen blogirukoukseni oli nimittäin kuultu ja ihanainen naapurini oli jahdannut aamutuimaan mansikoita ympäri kaupunkia ja leiponut minulle nimipäiväkakun. Voi morjens, miten ihania ihmisiä tästä maailmasta löytyy! Kiitos vielä Minna <3, kakusta on enää rippeet jäljellä!


//BLOGIYHTEISTYÖ

28 kommenttia:

  1. Hieno! Ja innolla odotetaan lisäkuvia verhoista yms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sanna! Itsekin innolla odotan ylipäänsä niitä verhoja, koska siellä ei koko kahdeksan talossa asutun vuoden aikana sellaisia ole ollut :)!

      Poista
  2. Oi että ihana rekki! kelpais varmasti meidänkin pinkkifaneille :) Kaunis huone, niin raikkaan näköinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rekki on kyllä hurmaava! Nyt täytyisi vielä löytää siihen lisää hurmaavia hengareita.

      Poista
  3. Oi, miten ihana rekki, olen etsinyt vaikka kuinka meidän neidille sopivaa vaaterekkiä ja tämä täytyy katsastaa lähemmin. Ihanalta näyttää huoneessa muutenkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä katsomassa näitä rekkejä, käsintehdyt aina lämmittää mieltä enenmmän. Ja tämä on muuten tosi paljon tukevampikin kuin Ikean rihveliversio. Ei lapset kaada sitä ihan noin vain.

      Poista
  4. Voi miten sööttiä! Ihana rekki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maru! Pikkutytöillä pitääkin olla vähä sööttiä :).

      Poista
  5. Voi miten ihana! ja muutenkin niin söpö ja raikas huone että! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana! Tuollaisen voisin ottaa meillekin:)!!!

    VastaaPoista
  7. Oi, miten ihana vaaterekki! Ja koko huone :). Minunkin teksi mieli pastellistaa tytön huonetta, pitäisiköhän muutos aloittaa rekillä.. ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olis huono aloitus ollenkaan. Ja tää menee miusta aika kivasti myös perusvärien kanssa yhteen :). Ei tarvitse ihan hattaraunelmaa koko huoneesta tehdä.

      Poista
  8. On kyllä mahdottoman ihana huone ja tuo rekki!

    VastaaPoista
  9. Niin ihana vaaterekki! Tuon voisin meillekin kotiuttaa! Koko huone on kyllä hieno ja lisäkuvia odottelen :)
    Ihana tuo huoneen lamppukin! Mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Laura! Anteeksi tämä vastaus on viivästynyt. Lamppu on Muuton e27 -valaisin, joita löytyy monessa värissä. Makkarissa meillä on sama mustana. Näitä löytyy mm. FDS:sta, mutta melkovarmasti myös muistakin sisustusnettikaupoista. Eikä ollut edes kamalan hintava. Itse ihastuin näihin, kun eivät vie huoneesta tilaa, vaan jättävät mukavan ilmavan yleisilmeen.

      Poista
  10. Toi Roosa-väri on kyllä söpis...kyllä se meiän iskä tietää tytöt tykkää ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tosiaan tietää ;)! Tuo onkin nyt meijän kodin uusin silmäterä!!

      Poista
  11. Ihana vaaterekki! Ja teidän lastenhuoneen pilkkuseinä on aivan mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on tuo rekki minustakin! Nyt täytyisi vain saada siihen lisää hengareita, jotta sen voisi hyödyntää tehokkaammin!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!