19.10.2013

LÄMPÖÄ KEITTIÖSSÄ


Hyvin nukuttu yö.
Aamukahvi ja eilen leivottu pulla. 
Ulkona pikkupakkanen ja taivaan täydeltä tuiskuavaa lunta.
Koko perhe hetkisen koolla. Pikkuinen pulputtaa jo sanojaan: Kato, kaakao, Ama, moi!
Isompi köhäkurkku kattoo viltin alla Winxiä silmä tarkkana. Tuleehan hänestä kuulemma isona Winx-keiju.
Ja sitten kuulemma napa näkyy (Oh my...!) .
Flunssan tunnekin häviää mielestä, kun muuten on hyvä olla.


Keittiöön on loihdittu tällä viikolla lämpimämpää tunnelmaa, eilisen pullanpaiston
lisäksi kauniilla leikkokukilla ja kynttilöillä.


Aaltomaljakossa on koko viikon ilahduttanut syksynsävyinen hortensian oksa ja peikonlehti*.
Kaunis kiitos lomakukkasista kukkakauppa Astrantian tytöille!


Kerroinkin pari postausta sitten säätäneeni täällä tuolien kanssa.
Vaihdoin alkuviikosta ruokapöytään isovanhempieni alkuperäiset Fanett-tuolit.
Äitini on ne sittemmin entisöinyt ja tuolit ovat majailleet meillä makkareissa ja eteisessä.


Nyt halusin valkoiset halpatuolit hetkeksi pois ja pinnatuolien mustaa ja puuta tuomaan
keittiöön lämpöistä tunnelmaa. Ihan silläkin kustannuksella, että tuolit ovat vähän nykymitoitusta matalammat.
Itse totuin siihen hetkessä, katsotaan häiritseekö asia muita keittiössä kökkijöitä.


Kukat ovat muuten oiva tapa pitää järjestystä yllä.
Minulle ainakin iskee joka kerta siivouspuuska, kun saan leikkokukkia.
Vinkkinä niille, jotka siellä hakevat siivousmotivaatiota lauantaihin:
Kannattaa käydä ensin kukkaostoksilla :)!


Tällä kerralla puuska motivoi viimein pesemään myös kesän ajan huilineen maton,
jonka kudoin keittiöön viime syksynä.
Se sopiikin sinne taas väritykseltään hyvin ja lämmittää jalkojen alla muovimattoa paremmin.


Näiden kuvien myötä toivottelen leppoisaa viikonloppua ja toivottelen
uudet lukijat tervetulleiksi!!

*Kukat saatu blogiyhteistyössä Kukkakauppa Astrantiasta.

29 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsh, onnistuin säätämään jotain :) Mutta siis ihanat nuo tuolit, samat itselläkin haaveissa! Rentouttavaa viikonloppua teille!:)

      Poista
    2. Kiitos Anni! Itse vielä pari vuotta sitten vierastin noiden tuolien väritystä, mutta nythän ne on just hyvät :).

      Poista
  2. Ihanat tuolit, tuollaisia olen itsekin etsinyt! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitykseni mukaan peruspinnatuoleja liikkuu jonkin verran tori.fi -ym. palstoilla, oonkohan ihan väärässä?

      Poista
  3. Onpas upeat tuolit, ne tuo ihanasti ryhtiä tuohon kauniin valkoiseen keittiömaisemaan! Taitava vaippikulta, kuten aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin munkin mielestä. Onhan ne aina juhlissa olleet lisätuoleina, mutta en oo aiemmin viitsinyt edes kokeilla tätä vaihtoehtoja, kun ajattelin, että ovat liian matalat. Hyvin näiltä kuitenkin pöydälle saakka yltää :), siis terkut sunnuntain aamukahvilta!

      Poista
  4. Teillä on kyllä niin kaunista. Nuo pinnatuolit on ihan mahtavat, minäkin haaveilen sellaisista, mutta itseäni mietityttää, että onko ne pinnatuolit liian matalia normaali nykyajan ruokapöydälle. Ilmeisesti teilläkin on niitä vanhoja pinnatuoleja, mitä mieltä sinä olet, onko tuolit liian matalalla pöytään nähden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna. Juuri tässä mieheltäkin kysyin, että mitä mieltä hän asiasta on. Näillä on ihan ok istua pöydän ääressä, mutta ei mikään optimaali ruokailukorkeus. Itseäni ei asia pahemmin vaivaa. Kauneuden eteenhän voi vähän kärsiä, eikö ;)!? Mutta joo, en ehkä tarkoituksella hankkisi isolla rahalla näitä juuri ruokapöydän tuoleiksi. Tai sitten jos olisi pöytä, josta saisi pari senttiä jaloista pois, niin asia korjaantuisi. Itse olen jemmaillut näitä sisätiloissa ja ajatellut, että tuolit olisivat aivan ihanat esim. mökillä (jota ei ole :) tai jos joskus olisi jonkinlainen saunatupa. En tiedä, valmistetaanko pinnatuolia uustuotantona ja onko korkeus päivitetty nykyaikaan. Koitin googletella, enkä ainakaan Artekilta löytänyt viitteitä näiden Tapiovaaran Fanett-tuolien uustuotannosta. Korjatkaa, jos oon väärässä.

      Poista
  5. Meillä myös noita pinnatuoleja ja niin ihania ovat :) vielä olis läjä niitä odottamassa varastossa hiontaa ja maalausta... Mua ei ainakaan oo haitannu vaikka pikkusen matalammat on ja äkkiä siihen tottuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös yksi peruspinnatuoli tyttären työtuolina mintunvihreäksi maalattuna.

      Poista
  6. Itse olen huomannut saman vaikutuksen kukilla :) Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  7. Itse olen huomannut saman vaikutuksen kukilla :) Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  8. Itse olen huomannut saman vaikutuksen kukilla :) Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Tunnearvo tekee niistä vielä ihanammat :)

      Poista
  10. Ne sopivat niin upeasti tuonne keittiöön! Vaihtelu siis virkistää siis ;) Ei lopu hommat kesken kun vaihtelee tasaisesti tavaroiden paikkaa! Nimimerkillä sitä tehty tämä ilta! En kestä, työhuone on aivan liian pieni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kans sisustin eilen iltamyöhään yläkerran aulaa terassikalusteilla. P oli vähän sitä mieltä, että ranta olisi tullut rakennustyömaalle. Saattaahan se niinki olla ;)

      Poista
    2. No mites P nyt niin ajatteli. Sol-olut käteen, arskat päähän ja rakennustyömaa unohtuu valkoisissa istuskellessa ;)

      Poista
    3. Hehe, ehkäpä muuten mun hiljainen kannanottoni siihen, että saan tasoitella seinät ihan ite alkaa tuottaa hedelmää, eilen katteli jo toisessa rantatuolissa istuskellessaan, että mitäs täältä nyt oikein pitää tasoitella..?

      Poista
  11. Toi siivousvinkki puree täällä. Ei sitä kauniita kukkia kehtaa laittaa esille, jollei ole koko kämppä ensin myllätty ja siivottu. :)
    Ihana, ihana blogi sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IMAGE!! Huomiselle on mulla taas ihan samat pläänit. Kukkia kotiin ja imurin varteen :)

      Poista
  12. Kylläpä teillä on kaunista ja kodikasta! Ihanan raikkaat kuvat. :) Tykkään niin noista tuoleista minäkin!!

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköistä! :) Mistä pöytä on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöytä on ostettu muutama vuosi sitten Askosta, mutta minusta noita oli vielä jokin aika sitten samalla hinnalla myynnissä. Ei ollut korkeakiiltopöydäksi edes kallis. Jos en väärin muista niin 399e ja hyvin on kestänyt lapsiperheen käytössä.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!