22.9.2013

SISUSTUSVINKKEJÄ OTETAAN VASTAAN



Moikka ja sateista sunnuntaiaamua tien päältä,

perjantaina jo tätä postia näpyttelin, mutta ehkä ihan hyväkin, että
akku sanoi omasta läppäristä zip ja nyt vasta sain aikaan uuden yrityksen.
Vietettiin minilomaa Vuokatissa, milläpäs muullakaan kuin omalla nelipyöräisellä styroksikopperollamme. 
Retkeilyä ja lasten uittamista Katinkullan kylpylässä. Kainuun ruskan ihmettelyä ennen kaikkea.
 Wau, mitä väriloistoa!! Siinäpä se.
Koitin nykiä Habitare-naruistakin, mutta auton nokka kääntyi kuitenkin pohjoiseen.
Hyvä niinkin.

No mutta sitten itse aiheeseen. Meidän yläkerran aulassa on muhinut seinien pintaremontti, 
jota hidasti todella huonosti irtoava tapetti. 
Mulla meni hermot aika monesti ennen kuin sain viimeisenkin neliösentin seinästä irti. 
Seinien tasotuksen jälkeen pääsen maalaamaan ja
sitten viimein sisustelemaan. Katto ja lattia maalattiin jo viime syksynä valkoiseksi.
 Ajatuksissa on valkoiset seinät, jotka valaisisivat huonetta hieman enemmän,
koska tilassa ei ole yhtään ikkunaa. Valo tulee huoneeseen aulan molemmin puolin sijaitsevista
makuuhuoneista. Aulassa on tällä hetkellä nojatuoli, telkkari, mummolasta tuotu tv-pöytä ja Riviera Maisonin World Map -valaisin. 
Tuon valaisimen myyn mielelläni, jos joku siitä haluaisi kauppaa hieroa. 
Valaisin pääsisi paljon paremmin oikeuksiinsa isommassa tilassa ja niin, 
että se voisi roikkua alempana.. 
 
 Aula kuvattuna meidän makkarista päin:




Ja tyttöjen makkarista päin:



Kaipailisinkin nyt sieltä ruudun toiselta puolelta hyviä vinkkejä, miten tuosta aulasta tulisi kiva.
Paljonhan siihen ei mahdu, eikä ole tarvettakaan mahduttaa. Mitä lattialle, mitä seinille.
Omia ideoitakin on muutama, mutta olisi hauska kuulla, miten sinä tilaa käyttäisit.
Kaikki ideat on tervetulleita!!



9 kommenttia:

  1. Mulle tuli mieleen räsymatto, tunnelmaa tuova jalkalamppu ja joku kotoisuutta tuova tapetti? Tuo kattolamppu on magee, mutta tuo nojatuoli sai mieleen tekemään aulasta sellaisen mukavan oleskelu/lukunurkkauksen, johon sopisi lukulamppu/jalkalamppu ehkä paremmin. Ja pehmoinen viltti nojatuoliin :)

    VastaaPoista
  2. Tekisin itsekin tilasta kutsuvan lukunurkkauksen, pari nojatuolia, ihana matto, tunnelmavaloja jne. :)

    VastaaPoista
  3. Tuonne sopisi ihanasti jokin kevyt pyöreä pöytä laskutasoksi nojatuolin viereen, vaikkapa Hayn Bella tai One Nordicin Key? :) Ja matoksi lattialle vaikkapa tämä: http://www.domdom.fi/shop/block-matto-house-doctor/ ? :) Seinät valkoisena! :)

    VastaaPoista
  4. Haalean vaaleaa raitatapettia seinään vaakatasossa tekemään tilasta avarampaa. Jos tapetissa olisi muutama hopeinen raita, se toisi tilaan pientä luksusta ja arvokkuutta. Lattiaan (ehkä kiiltävä) pitkänukkainen muhkea pörröinen matto pehmentämään kovia valkoisia pintoja ja toivottamaan tervetulleeksi yläkertaan. Iso, ehkä hopeakehyksinen peili seinälle vaakatasoon tai koko seinän mitalle laittaisin valokuvia, joita voi läpikulkiessa jäädä ihastelemaan, elämään hetkiä uudelleen ja hymyillen jatkaa taas matkaansa. Valokuviin voisi kohdistaa spottivalot tai sitten lattialle iso TuplaKupla tuomaan pehmeää valoa tilaan. Koska kyseessä on läpikulkutila ja tilaa ei kuitenkaan ilmeisesti ole paljon, en laittaisi siihen huonekaluja ollenkaan. Haluaisin säilyttää ensireaktion yläketaan saapuessa "onpa ihanan avaraa" -ajatuksen. Kauniit tavarat ja huonekalut vaativat tilaa ympärilleen, eikä niitä saa ahtaa väen väkisin pieneen tilaan :)

    VastaaPoista
  5. Teillä on muuten aivan ihana lattia! Mä en olekaan varmaan vieraillut ennen blogissasi (tai sitten olen huonomuistinen), mutta jään seurailemaan ehdottomasti jatkossa! Kaunis blogi! :)

    Aulaan tekisin työpisteen (tai jos ei töitä tee kotona, niin ihan vaan nettailuun ja musiikin kuunteluun). :)

    VastaaPoista
  6. Oletpas ollut ahkera, kun tapetti on nyt tipotiessään! Minäkin pitäisin seinät vaaleina, tekstiileillä pehmeyttä ja epäsuoralla valolla lämmintä tunnelmaa! Ja valokuvakollaasi ehdottomasti, edellinenkin pysäytti heti ihastelemaan.

    VastaaPoista
  7. Hmmm, onko teillä tarvetta säilytykselle..sittehän vois koko seinän pittuuelta laittaa valkosta tasoa/kaapistoa siis matalaa tasoa (Bestå?) :) Päälle sitte seinään valokuvakollaasia, peiliä tms, ja tasolle rakentaa asetelmiä vaikka sisustuskirjoista, -lehistä jne, mistä ite tykkää :) Ei kovin kirjavaa tavaraa tietekkään :)
    Ja HUOM! Ei tietekkään täyteen tasoa eikä seinää laittaa ettei tuu ahistavvaa oloa :)
    Tai sitte isoja printtitauluja valkosilla/hopeisilla kehyksillä..ja tv niin tuohon missä nyt on niin seinälle kiinni. Nojatuoliki mahtuu hyvin olleen tuosa, matto alle jos haluaa, vilttiä ja tyynyä tuolin päälle, ja lukulamppu. Tai jos ei oo pistorasioita niin kynttilää/lyhtyä sitte tasolle :) Ja seinät valkoseksi jos tykkäät valkosesta :) aijuu, hoksasin että tv-seinä taitaa olla muuri, sittehän tv vois laittaa tasollekki jos ei seinään saa.

    Tai sitte jos tarvii oikein paljon säilytystillaa niin Beståta korkiakiiltovalkosena ja korkiana ja ovellisena, ja matto vaaleana :) eikä siis paljoa muuta :)

    Tai joku kiva (valkonen) rekki toisseen nurkkaan, johon sitte (valkosia) vaatteita ja iso peili seinälle, ja mattoa..ja seinille printtitaulua...

    Tai jos haluat oikein avarana pittää eli ette tarvi säilytystä niin seinä pelkkää taulukollaasia/printtitauluja niinku tuossa ylempänä jo mainittiinki :)

    iiik, mie keksin vaikka mitä tuohon, riippuen mitä te ite tarvitte tuonne :) ja sitte ku vaihtelu virkistää niin saapi vaihtelua vaikka millä tuohon tillaan :) Nämä oli tämmösiä pikasia mietintöjä, en tiä sitte miten käytäntö sannoo näistä ideoista :) Ja tietekki riippuu siittäki mitä teillä on jo valmiina olemassa ja mitä ootte valmiita hankkimaan :) ja seki vaikuttaa haluakko pittää tilan yksinkertasena, tarvittako säilytystä jne :)
    Mietin pari kertaa kehtaanko ees näitä ideoita heittää sulle ku ei tiä mihin tarvitte tillaa :)
    Mutta kiva nähä sitte mitä oot laittanu tuohon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Oho :D Tulipa pitkä viesti :D

      Poista
    2. iiik, vielä tuli mieleen :)
      Miksei sopis matalalle kahteen rivviin valkosta hyllyä jokka mennee siis päätyseinästä päätyseinään ja päälle sitte tauluja/printtejä (kollaasi) seinälle kiinni :) Jos ymmärrät mitä tarkotan :D Sitte voi laittaa muutaman tavaran/lehen/kirjan tms hyllylle :) Ja nojatuoli niin lapset voi lukia siinä kirjoja, tai muuten vaan istuskella tai pomppia :D tai rakentaa vaikka aina majan ku hakkee toisen tuolin omasta huoneesta :D ja ja ja...
      ...Tahtoo ittellekki tuommosen monien mahollisuuksien sisustamattoman tilan :D

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!