3.8.2012

Pyörähdys kotona


 

Virallinen leikkimökkipostaus viipyy vielä. 
Ennen sitä jotain pientä pastellista, tällä viikolla aikaan saatua.




Leikkimökin liina ja herkkukokoelmaan muutama jäätelö
Nyt on vähän helpompaa leikkiä jätskikitskaa. LURPS.

Tällä viikolla oli hankittava myös mustikat pakkaseen ja hätäisellä mökkireissulla sain meille riittävän saaliin 
(etenkin kun anoppi täydensi saalista vielä muutamalla lisälitralla). 
Harmittaa kyllä vähän, kun möllyköitä jäi metsään 
vielä vaikka kuin monta sankollista.





Muutama päivähän tässä ollaankin jo kotinurkissa pyöritty.
Purettu, pyykätty ja taas pakattu. Koti on mullin mallin, mutta olkoon. 
Ehtiihän sitä sitten koko pitkän syksyn siivota. 
Huomenna starttaamme kesälomareissulle länsirannikolle. 
Ohjelmassa ainakin Muumimaailmaa, purjelautailua, lenkkeilyä ja ihan vaan laatuaikaa
Melkein pari viikkoa omalla jengillä. Luksusta. 
Maantielaivamme kuomuperäkärryineen on pakattu täyteen yhtä sun toista, jotta jokaisen perheenjäsenen viihtyvyys olisi taattu. 
Itselleni olen pakannut mukaan kassillisen lankoja
joiden parissa ajattelin puuhata 1800 ajokilometrin aikana  
(lapsethan tietenkin vain nukkuvat ;).




Helsingin reissulta kotiutui hirmumäärä uusia lankoja 
tulevan reissun ja pitkän syksyn varalle. 
Vaaleanpunaisesta puuvillalangasta 
aloitin virkkaamaan vanhemmalle tyttärelleni takkia. 
Tämän ihanuuden ohjetta olen jemmannut jo yli vuoden. 
Nyt on sitten aika saada se myös tehtyä.


Blogissa hiljenee siis pariksi viikoksi. 
Jos sillä välin tänne Pastellimajaan eksyy joku muukin kuin äitini, 
olisi HUISIA, jos jättäisit kommentin itsestäsi ja kertoisit, kuinka löysit blogiini.

ILOISTA ELOKUUTA!

  




3 kommenttia:

  1. Hei!
    Kiitos kivasta blogista! Etsin vinkkejä leikkimökin sisustusta varten ja täältähän löytyi kaikkea ihanaa.
    Aurinkoista kevättä,
    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiva kuulla Anni, kiitos kommentistasi! Viime kesänä mulla oli tarkoitus tehdä leikkimökistä taas kunnon postaus, mutta sitten se jostain syystä jäi. Ensi kesäksi olisi tarkoitus taas vähän freesata mökkiä. Kiitos samoin, aurinkoista kevättä myös sinulle!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!